Junior Handler-harjoituksia

On jäänyt blogin päivitys aika vähiin tässä siitä yksinkertaisesta syystä, että vuorokaudessa ei riitä tunnit. Joskus kai pitäisi nukkuakin.

Ja kun on tämän ikäisiä pentuja kotona, pitää liikenevä luppoaika käyttää niiden kanssa touhuamiseen, jotta sosiaalistuvat ja tottuvat kaikkeen.

Tässä muutama kuva elokuun viimeiseltä viikolta. Noora harjoitteli koirien kanssa. Myönnetään, että joskus hommassa on vaikeusastetta.

Jiihuuu! Mitäs kivaa täällä tapahtuu? Päästäänkö me mukaan?







Karkuun pääseminenkin on jo aika vaikeaa! Hirviölauma seuraa!





Huh, lenkkeily on kivaa mutta rankkaa. Tässä trikkityttö hetken paikallaan!



Tervakoskelle pääsi kuitenkin mukaan tällä kertaa Pimu. Vaikeusastetta siinäkin että valitsee mukaan 10 kk ikäisen nartun jolla on ensimmäinen juoksu, ei vielä ihan ohi. No jos harjoittelee liian helpoilla koirilla, ei tule hyväksi? :-)

Kyläilyreissu

Ennen Petterin lähtöä omaan kotiin, käytiin pikkaisen kyläilemässä. Näissä kuvissa Pink ja Pablo ovat n. 13 viikkoisia, Petteri pari viikkoa nuorempi.



Pink on hiukan ihmeissään kun on outo paikka, outoja ihmisiä...mutta pikku hiljaa alkaa muisti palata...tuo musta pötköhän on rakas veljeni!



Ensin riehuttiin hiukan ja sitten alettiin pitää marttakerhoa. Näin sievästi kaikki söivät omaa puruluutaan ringissä. Miksei tuo harmaa kaveri saanut omaa puruluuta?

Petteri-poika

Pete täyttää parin päivän kuluttua 11 viikkoa. Sillekin on jo löytynyt oma koti johon se lähtee muutaman päivän kuluttua. Täytyy sanoa että olo on hiukan haikea, sillä tämä pentu on aivan huippuhauska. Yllä oleva kuva on otettu sen jälkeen kun painivat ja juoksivat pitkin pihaa, Pete, emänsä Vichy ja Pink ja sen emä Pepsi - mukana hyöri myös Nelli-pommi. Pikkuväen hauskaa siis. Peteä siis väsyttää kuvassa ja se ihmettelee että miksi ihmeessä se nostettiin tuolille ja vieressä on pari hortensian kukkaa (jotka Pimu-riiviö on riipinyt irti pensaasta). Siitä siis johtuu tämä ihmettelevä mäykky-katse.

Sitä itteensä

Colliepennut ovat huomenna 4-viikkoisia. Suloisia, ihania ja hauskoja. Ja pentujen kehitystä on aina ihanaa seurata. Kyllä.

Asialla on kuitenkin toinenkin puoli josta on vaiettu. Se ei ole mitenkään eksoottista, ja on ikäänkuin tabu olla puhumatta? Kun ne pennut on NIIN ihania.

Me kasvattajat olemme kuitenkin erikoista sakkia. Tarkoitukseni oli ottaa teille kuva pentujen huoneesta aamulla, kun sinne menen. Enkä todella voi nukkua mitään pitkiä öitä. Jos haluaa että pennut ovat hyvinvoivia ja kasvavat tasaisesti, niille pitää tarjota ruokaa viimeisenä illalla, mahdollisimman myöhään siis, ja aikaisin aamulla.

Niin, sitä kuvaa en sitten pystynyt kuitenkaan tänne laittamaan. Kuusi pentua tuottaa ulostetta enemmän kuin syövät. No ehkä ei, mutta siltä joskus tuntuu.

Muutama viikko huonosti nukuttuja lyhyitä öitä, pas ja kus...niin että siitä näkee untakin...ja sitten jotkut ihmettelevät miksi pennut ovat niin kalliita? Puhumattakaan niistä todellisista kuluista mitä pentueen teettämiseen liittyy. Ja siitä, kuinka sitovaa tämä homma on - kauas kotoa et voi lähteä muutamaan viikkoon.

Joku voi sanoa että mitäs valitat, ei pidä teettää pentuja jollei pidä siitä työstä mikä siihen liittyy. Niinpä, tuolla lauseella meidät kasvattajat pidetään hiljaisina. Mutta nyt se on sanottu. Helpottiko, en tiedä. Koska odotettavissa on muutama pureva kommentti :-)

Nyt on lisäksi ollut aivan loistava kesä, ja pennut ovat voineet olla tuntikaupalla ulkona, mikä helpottaa työtä valtavasti. Ja on lisäksi todella hyväksi pennuille, ja niiden kehitykselle.

Q-pentueen eloa ja iloa

On vierähtänyt aikaa, ei ole ehtinyt päivitellä tänne kuvia. Korjataan tilanne! Kameraa tyhjentäessä löytyi pari hauskaa räpsäystä. Tyyli on vapaa, pennut ovat kahdessa seuraavassa kuvassa pariviikkoisia. Ja en kyllä itse todennut että lämpötilassa olisi tapahtunut isoa muutosta, eli melko lämmintä oli.





Sitten pari kuvaa ajalta myös jolloin pennut olivat pariviikkoisia.



Katsokaa noita pienenpieniä vaaleanpunaisia käpäliä, oivoi.



Lisäruoka maistui heti, kun sitä kupista tarjottiin! Tosin koko sakki oli enemmän tai vähemmän ruuassa ja rasvassa aterian jälkeen...



Tässä tytöt ulkoilemassa, ikää noin 3,5 viikkoa. Ihanaa kun ilmat ovat olleet niin hyvät, että ulkoilu on mahdollista jo pienestä pitäen. Se tuo uusia kokemuksia, vahvistaa lihaksia ja vastustuskykyä!





Ja mitä tekee pojat? Ne vetää sikeitä. Niistä tuli näin hieno kuva, kaikki neljä näkyy (juu).



Pennut, pennut, peentuseeet! Tuo huuto saa aina pennut jaloilleen ja tarkoittaa yhtä mukavaa asiaa - kuppi tulossa!



Pimu ja Vichy pitävät seuraa tällä kertaa aidan takaa (kupissa on edelleen ruokaa...).



Välillä jo temutaan kunnolla, ainakin ruuan jälkeen!



Juokseminenkin sujuu, tässä isoin uros vauhdissa.



Ja loppukevennyksenä muistutus siitä, kuinka ihanasta kesästä ollaan saatu nauttia. Nyt on klematisten aika, meillä näitä on toistaiseksi kahta eri lajia. Ovat ihania köynnöskasveja!

Outoa käytöstä

Ihmiset jotka ovat koiraihmisiä tekevät mitä kummallisimpia asioita. Monenlaista on tullut tehtyä, juu...viime päivinä ongelmia on tuottanut pakastettujen peuranjalkojen pätkiminen pienemmäksi. Saha nimittäin hajosi, mutta oma vikani, kun jalka oli vielä jäässä kun ryhdyin toimeen.

Olen itse asiassa metsästyksenvastainen ihminen, en ikinä tappaisi huvikseni yhtään eläintä. Ja viime ajat olen hiukan rajoittanut jopa lihan syöntiä. Mutta niinpä sitä vaan on tullut seottua tällaiseen rotuun pari vuotta sitten. Rotuun jolla on metsästyskoiran tausta. Tekisi mieli väittää että 98% tämän rodun edustajista viettää elämäänsä ihanina seurakoirina - eikä se tehtävä ole lainkaan vähäpätöinen!

Kaniinimäyräkoiraa on kotimaassaan saksassa käytetty kaniinien hätyyttämiseen ulos koloistaan. Ja lisäksi tuhoeläinten hävittämiseen- käsittääkseni tällä tarkoitetaan rottia, hiiriä, myyriä ym. Kuten suurin osa tietää, ei kani kuulu suomen luontoon. Lähimmät villit kaniinikannat ovat eteläisessä Ruotsissa. Citykaninen metsästys koirien avulla ei liene mahdollista, sillä auton alle jääminen on melko todennäköistä jos koiraa käytetään niillä main missä citykanit majailevat. Ei siis ole realistista väittää että kaniinimäyräkoirille olisi suomessa sellaista metsästettävää, mihin rotu on kehitetty.

Koska mäyräkoiraväki haluaa itsepintaisesti pitää kiinni rodun metsästyskoiran maineesta, on kaniini- ja kääpiömäyräkoirille kehitetty pari vuotta sitten oma koemuoto. PIKA-koe on pienoismäyräkoirien oma koe, mihin sisältyy 250m pitkä hirvieläimen sorkalla tehty laahausjälki, ampuminen jäljestyksen aikana ja jäljen lopussa peuransorkka on tungettu 5m pitkän muovitunnelin sisään. Koiran pitää siis jäljestää ja raahata sorkka putkesta ulos. Jos kiinnostaa niin kokeen säännöt löytyy Kennelliiton sivuilta kohdasta toiminta, kokeet jne.

Toki koe ei sinänsä ole ihan kauhean vaativa, herättely ja kiinnostus riistaan pitäisi saada aikaan tosin nuorena. Itse sain peuran sorkat hankituksi vasta vanhimman koiran jo hyvän aikaa sitten täytettyä 2 vuotta. Eikä ole aavistustakaan missä voisi tuollaista tunnelia päästä kokeilemaan. Kaikenmaailman muovimatto- ja putkiviritelmiä on tullut itse tehtyä mutta hiukan huonolla menestyksellä. Eikä sitä pumppuhaulikkoakaan ole kotona, joten laukauksensietokykyäkään ei oikein pääse harjoittelemaan. Pari vuotta sitten tällä seuduin joku vielä ammuskeli pihallaan, mutta nyt on ollut hiljaista. Lieneekö naapurit valittaneet.

Jälkeä olen nyt sitten tehnyt 2 kertaa koemielessä. Ihan vaan aika lyhyet suorat jäljet ja jäljen päähän peuran jalanpätkä. Molemmat harjoitukset onnistuivat mielestäni hyvin. Mutta miten himskatissa pääsee putkea harjoittelemaan? Pitääkö käydä ite hankkimassa semmonen putki?

Pepsi on osoittanut minulle kykynsä viime syyskesällä ja syksyllä jahtaamalla ihan vimmoissaan myyriä meidän ja naapureiden pihoilta. Niitä oli tosi paljon, ja muistan kuinka hauskaa sillä oli kun painalsi myyrän jäljillä hankikannoillakin vielä! Siinä vaiheessa ei ollutkaan ihan hauskaa kun oli saaliinsa kantanut kuistille asti, suolet levällään.

Aina olen ollut sitä mieltä että jokaisen koirarodun pitäisi soveltua edelleen sekä luonteeltaan että rakenteeltaan niihin tehtäviin joihin rotu on luotu. Mutta tietyssä määrin tämä että kaniinimäyräkoiran pitää läpäistä tuollainen koe, ennen muotovalion arvon saamista, tuntuu hiukan kaukaa haetulta. Ehkä olen väärässä.

Noita harjoituksia pitäisi nyt tehdä sitten muutamia, katsotaan miten edetään. Ja päästäänkö koskaan siihen vaiheeseen että mentäsiin kokeeseen asti. Ja mitähän rautakaupan noutopihalla sanotaan kun menen kyselemään "semmoista" putkea?

Karskit metsästyskoirat

Tänään oli kaunis päivä ja kaunis ilta, oikein suloinen kesäsää. Niinpä emäntä päätti että tänään tehdään jotakin mukavaa. Ensinnä kuva söpöstä kantokassista joka ostettiin Pietarin matkalta. Minut siis pakattiin tuohon kassiin, ja Vichy kaniboksiin ja autoon. Ei muuten kerrottu mitä ollaan menossa tekemään.



Ajettiin autolla ihan vaan tuohon takametsään, mami jätti meidät autoon ja lähti oudon hajuisen alkon kassin kanssa pöpelikköön. Pari minuuttia ja se haki minut, laittoi piiitkän taluttimen ja talutti yhden kävyn luo ja selitti jotakin "etsi jälki". No ei sitä tarvinnu etsiä ku haisi kuin rankki, talutin sitä sitten eteenpäin mustikanvarpujen välissä, lentokonekin ylitti meidät aika matalalta, sitä piti välillä hiukan tsiikailla, sitten hukkasin hetkeksi jäljen mutta löysin taas ja löysin sen ihmeellisen hajun aiheuttajan puskan alta. Tarrasin siihen hiukan hampaillani ja vedin, ja emäntä kehui. On se vaan niin outo. Sitten palattiin autolle niin että se ylisti mua. Jouduin kantokassiin ja sitten se taas häipyi, ja kotvan kuluttua palasi hakemaan Vichyn. Vichy ei kuulemma niin hyvin tajunnut hajujäljen seuraamista, mutta sehän sitten tarrasi siihen peuranjalkapalaan kiinni niin ettei meinannut irti päästää. Kantoi sen autolle ylpeänä ja kotipihaan saakka!



Kun Vichy oli aikansa elvistellyt sorkalla, mami otti narusta kiinni ja laittoi sen pentuaitaukseen. Siellähän ei ole enää muita kuin meille jäävä tyttäreni Pink ja edelleen kotia etsivä Vichyn poika Peter Pan. En ole muuten ikinä nähnyt noita pentuja niin sekoina kuin nyt! Ne kävi ihan vimmoissaan jalkaan kiinni, raahasi, ravisteli ja järsi sitä.

Kaipaatko elämääsi iloa, vaihtelua, jännitystä?

Tuntuuko elämä tylsältä, haluaisitko nauraa enemmän, haluaisit jonkun joka rakastaa sinua?

Minulla on sinulle ehdotus, hanki oma minimäykky!



Kuvassa yllä Black Sara´s Peter Pan, 8 viikkoinen pentu, joka etsii vielä omaa kotia. Väriltään poika on mustalaikullinen ja geenitestattu PRA-sairauden varalta tuloksella normaali. Tämä pentu on aivan hurmaava, joten tee elämäsi paras päätös jo tänään!