Tässä muutama kuva jotka otettiin muistaakseni lauantaina. Emäntä häipyi ensin metsään ja sitten pikkuemännän kanssa mentiin sitä hajuvanaa pitkin sama reitti. Nou probleem.
Maastokin näissä harkoissa oli aika nättiä...tuommoista suloista sammalta.
Jäljen päästä sitten löytyi taas yllätys yllätys semmonen lattiamatosta teipattu putki, jonka sisälle ne oli vetäny sen peuranjalan.
Menin putkeen, käännyin keskellä,vaikka oli hiukan ahdasta, ja hinasin sen peuranjalan ulos.
Se tuoksu on hyvä...vaikka emäntä ja pikkuemäntä väittivätkin että se koipi oli jo hiukan liian kovia kärsinyt...ja haisi. Kuulemma. Minusta se tuoksui. Katsokaa nyt kuinka herkulliselta se näyttää!
Tänään sitten ajettiin vähän eri paikkaan. Emännän ja pikkuemännän lisäksi myös yksi nainen tuli kanssamme. Oli jotenkin ihmeellisen virallisen oloista, katsottiin oikein paperit ja rokotustodistukset ja kaikki - ja se nainen piti emännälle puhuttelun. Ja sit se nainen katosi ja me jäätiin autoon nukkumaan.
Tää oli kuitenkin se sama juttu, eli niitä kadonneita peuranjalkoja nytkin haettiin, hajusta päätellen. Tällä kertaa oli kyseessä ainakin ihan tuore sorkka, sillä jo parkkipaikalla vääntelin nenääni ja olisin halunnut lähteä hakemaan sitä! Pikkuemäntä jäi autoon jännittämään. Vihdoin me päästiin lähtemään...ja kyllä emäntä oli ihan yhtä ihmeissään kun minäkin. Tosin jäljestäminen sujui ihan hienosti, mutta sitten se täti ampui, ja emäntä pelästyi hiukan, onneksi se tajusi kuitenkin seurata mua silti.
Outoa oli homma siinä vaiheessa kun se jälki vaan katosi, aloin tehdä kierrosta ja ne muijat sotki perässä. No siinähän sitten meinasi kaikki hajut kadota mutta minähän en luovuta. Emäntä alkoi välillä olla hiukan väsyneen oloinen, mutta onneksi jaksoi vieläkin. Minä vipelsin edellä. Maasto oli semmoista tyypillistä hämäläismetsää, sekapuustoa ja pohjalla sammalen peittämiä kivenjärkäleitä. Eli ylös alas jouduin menemään, ja jouduin kiertelemään väistääkseni kuusennäreitä.
En ihan kauheesti yllättynyt kun jäljen päästä löytyi muoviputki. Mutta tällä kertaa se oli semmonen hieno muovinen putki, jonka olin toki kerran aiemmin nähnyt jo, muutama viikko sitten. Sen sisältä tuli se ihana haju, enkä muuten kauaa miettinyt kun pujahdin putkeen. Ja se oli mun, se sorkka...jee ihan ikiomaksi sain! Pikkuemäntä huudettiin paikalle tässä vaiheessa. Ne kaikki kolme naista oli ihmeellisen onnellisen oloisia tässä vaiheessa, ja kehuivat mua kilvan, ja antoivat mun sitten jyrsiä sitä sorkkaa.
Emäntä saa sitten myöhemmin joskus kertoa mikä tää homma oli. Sen verran tiedän että se oli kääpiö- ja kaniinimäyräkoirien käyttötaipumuskoe, eli PIKA-koe. Ja sain tuloksen PIKA1!
