Aurinko armas...

Oli ihan pakko heti aamutuimaan mennä ulos tuijottamaan tuota ihanaa valoilmiötä. Ihan totta, aurinko on vielä olemassa ja ihan ehjä! Kovin korkealle se ei vielä jaksa nousta, mutta toimii taas. Säteet nimittäin selkeästi lämmittävät. Aah.

Tuossa yllä Pepsi ja Pink nauttivat auringonpaisteesta.



Kuten kuvasta näkyy, lunta on riittävästi. Kun muutettiin tähän, laitettiin aita koko tontin ympäri. Tukeva riista-aita, korkeutta 1,5 metriä. Silloin jotkut hiukan ihmettelivät että miksi ihmeessä tuollainen valtavan korkea aita? Pidin pääni, onneksi. Colliet kun ovat varsin urheilullisia ja halutessaan hyppäävät ihan vaivatta semmoisen 1,2 metrin aidan yli ilman hipaisua. Ja nyt on sen verran lunta, että tuosta aidasta on näkyvillä enää muutama verkkosilmukka! Tuolla alaosassa on myös tiheämpi verkko jotta pikkukoirat pysyvät aidan sisällä. Nythän ne uppoavat hankeen, mutta saapa nähdä kuinka pitkä hankikantokausi on edessä. Ja mitä sitten tehdään? Viime talvena pikkuisäntä (joka on jo miehen kokoinen ja ikäinen kohta) - otti lapion käteensä ja kaivoi vallihaudan koko aidanviertä kiertämään. Ihan oma-aloitteisesti sen teki parissa päivässä. Meidän tontti on kuitenkin hiukan isompi kuin taajama-alueen tontit, joten urakka on melkoinen. Joten nyt toivon että kevätaurinko salamana sulattaisi kaiken (no joo, nyt on tammikuu...)



Oma juttunsa on sitten tuo katoille kertynyt lumi. Tuossa näkyy että liiterin katollakin on melkoinen patja, ja liiteri on sentään tuossa suojaisessa metsikössä. Talon katolta lunta on pari kertaa mätkähdellyt jo alas. Se ei ole ihan terveellistä, kun oikein rytisee, koirat ulkoilevat vain valvotusti ettei kukaan mene lähelle talon seinustoja.



Maa on tulvillaan mielenkiintoisia hajuja aina keväällä, joten koirista oli mahdotonta koittaa ottaa kuvia niin ettei nenä olisi maassa! Nuuhnuuh.



Pink on varsin huoleton ja kiva pikkukoira. Kuvassa näkyy myös collieiden talloma polku, joita risteilee pitkin pihaa. Pikkuväen on helppo noita polkuja pitkin liikkua, lunta on niin paljon että ne uppoavat hankeen jos eksyvät pois polulta.

Auringonpaistetta, linnunlaulua...hiirenkorvia?

Kyllä sitä odotetaan. Kevättä. Ihan vielä ei hiirenkorvia näy, niitähän se emäntä tiirailee aina. Ihan vielä ei sinivuokotkaan kuki, niinkuin tuossa kuvassa minkä emäntä löysi tietokoneelta. Tuo pikkuinen pallopää olen minä. Vahdin siinä tomerana kotipihaa. Olen tosi pelottava vahti, vai mitä?

Haluatte kai kuulla kuulumisia? Meillä on täällä talossa ollut ihme touhu meneillään jonkin aikaa. Ensin muutti pikkuisäntä emännän entiseen huoneeseen alakertaan ja emäntä siis yläkertaan. Sitten meni muutama viikko, niin pikkuemäntä ja emäntä vaihtoi huoneita. Kuulostaa ehkä yksinkertaiselta, mutta melkoinen härdelli täällä silloin oli. Tavaraa lähti roskiin, kierrätykseen ja kirpputorille. Sänkyjen siirtäminen yläkertaan onnistui vain ulkokautta, koska meidän portaikko on aika pieni. Olisittepa nähny! Ne kiskoi köysillä kaksi isoa sänkyä parvekkeen kautta yläkertaan. Onneksi ei ole ihan lähellä naapureita...Samaa mietin kyllä silloin pari kuukautta sitten kun ne heitti kolme komeroa parvekkeelta alas. No ihmisten hommat on välillä hiukan outoja. Nyt on suurinpiirtein kaikki paikoillaan, kai. Me koirat majaillaan tätä nykyä pääosin yläkerrassa, kun naisväki on täällä.

Kevään pentuhaaveet meni siis romukoppaan. Siitä on selvitty, emäntä tosin taisi ottaa asian hiukan raskaasti. Sillä olisi ollut nyt kuulemma niin hyvää aikaa hoitaa pentuja. Mutta eikö se ole jo oppinut että mikään ei tapahdu silloin kun olisi hyvää aikaa - vaan silloin kun ei olisi aikaa!

Niinkuin narttukoiran astutusjuoksu? Onko joku kuullut että se voisi ajoittua niin, että kappas vaan, astutukset olisi helposti järjestettävissä? No ei juu. Nyt menneellä viikolla emäntä teki kaverinsa kanssa kolme reissua johonkin paikkaan, missä oli paljon koiria. Hajusta vaan päättelin, ja hajusta päättelin että olivat olleet niissä hommissa. Tiättehän? Pennuntekohommissa. Emäntä kielsi kertomasta vielä enempää. Unelmapentue kuulemma tulossa, jos vaan tärppää. Viisi viikkoa jännitystä - tällä kertaa se narttu kuulemma ultrataan että tiedetään varmaksi tuleeko niitä sinisiä ja mustia pipanoita.

Mitäs muuta. Ai niin. Viikko sitten emäntä tuli itkien kotiin. Se lähti Titin kanssa ja tuli ilman sitä. Titille löytyi kiva koti, toki sovittiin koeajasta. Eli kuukausi katsellaan miten se sopeutuisi elämään siellä. Kyllä me sitä ollaan hiukan ikävöity, emäntä ainakin. Mutta varmaankin näin on parempi.

Nyt alkaa olla ruoka-aika, joten menen alakertaan kytikselle. Emäntä kuulemma sytyttää saunan ensin, ja sitten saadaan iltasapuskat. Joten jatketaan myöhemmin, tsau.

Haaveita ja unelmia

Aina haaveet ja unelmat ei toteudu. Tämän kevättalven pentuhaaveet voi nyt unohtaa, aina ei saa mitä haluaa. Joskus tuntuu siltä että jos oikein kovasti yrittää ja suunnittelee ja toivoo - ei asiat ainakaan silloin suju. Mutta koirankasvattajat ovat sitkeää porukkaa. Uusia suunnitelmia, ja tuulta päin.

Tänään selailin lemmikkipalstojen Apula nimisen osuuden, missä myydään rekisteröityjä koiria. Ilmoituksia joissa myydään joko aikuisia tai pentuja on tämän vuoden ekan kahden viikon kuluessa tullut sinne liki 500. Osassa ihan nimekkäitä isä/emä-koiria ja kasvattajia.

Tähän on siis tultu sillä, että kennelliitto ja rotujärjestöt ovat asettaneet jalostuskoirille yhä tiukempia vaatimuksia. Tottakai pitää kurottaa pilviin, jotta saadaan aikaan yhä parempiluonteisia, terveempiä ja rodunomaisia koiria. Mutta kenen etu on se, että esim. rotujärjetöjen pentuvälitykset ammottavat tyhjyyttään - ja ihan kelvolliset pennut myydään keltaisen pörssin tai apulan ja vastaavien paikkojen ilmoitusten kautta?

Tällöin voi helpostikin käydä niin, että ihminen, joka on ihastunut vaikka hiukan harvinaisempaan rotuun, seuraa ko. rodun järjestön pentuvälitystä kuukausienkin ajan...ilman että siellä julkaistaan ainuttakaan pentuilmoitusta. Ja koska ei osaa muualta pentuilmoituksia hakea - tai epäilee muualla julkaistujen ilmoitusten luotettavuutta - päättää hankkia sitten ihan toisen rotuisen koiran.

Syy miksi noita ilmoituksia selailin on se, että olemme tehneet vaikean päätöksen. Yritämme löytää Titille uuden kodin, missä se pääsisi ainoaksi koiraksi tai sillä olisi korkeintaan yksi koirakaveri. Titi on nyt 4 vuotias ja jostakin syystä on sitkeästi päättänyt nousta laumahierarkiassa ylöspäin, mistä aiheutuu ikäviä kahakoita. Olemme asiaa pohtineet jo useita viikkoja, mutta nyt soutamisen ja huopaamisen jälkeen päätös on tehty - kunhan vain sopiva koti löytyisi. Koira on erittäin ihmisystävällinen ja kiva. Kirjoitin tästä pienen ilmoituksen kotisivuille, ja painoin "julkaise" nappia, minkä jälkeen olikin sitten ihan itku kurkussa. Ikinä aiemmin emme ole luopuneet aikuisesta koirasta - mutta nyt tämä vaihtoehto on paras kaikille. Eli jos lukijani kiinnostuit, käy Scottail- kotisivuilla katsomassa lisätietoa ja soita!

Kevätaurinko paistoi tänään - se on mukavaa. Pakkasestakaan en kyllä tykkää, mutta sydäntalven pimeys on pahinta. Nyt se synkin aika alkaa olla ohitettu, joten lupaan tännekin päivityksiä hiukan tiuhempaan tahtiin. Ja voi olla että Pepsikin päivittelee välillä :D

Mökötys

Hyvä syy mökötykseen on tässä: mökötän siksi että olen katkera niille esi-isilleni ja -äideilleni, jotka ovat asettuneet tänne pohjoiseen asumaan, ja päättäneet lisääntyä niin, että lopputuloksena olen minä. En tunne olevani kehityksen huipentuma, mutta olen.

Miten ihmeessä ihmislaji, jolla on herkkä lähes karvaton iho - on asettunut asumaan tänne missä maailma muuttuu helvetiksi muutamaksi kuukaudeksi joka vuosi?

Mököttämiseni on menossa parempaan päin, sillä tänään pakkasta oli vain nelisen astetta. Sentään eri kun eilisillan -24. Nyt saunaan, ei ole epäilystä, miksi me suomalaiset saunomme.

Vuosi 2011 on alkanut mukavasti. Pirkkalan perämetsässä kaikki hyvin. Ainoa mitä voisi toivoa, olisi lämpimiä ja aurinkoisia kelejä, jolloin tarkenisi mennä kuvailemaan koiria tuonne ulos :-) Tuo kuvakin on viime talvelta, meidän ihana Pimu irrottelee sydämen kyllyydestä!