Koirankasvatuksen ylä- ja alamäet ovat toki tulleet tutuiksi, kun historia koirankasvattajana ylettyy jo kolmannelle vuosikymmenelle. Epäonnistua voi monin eri tavoin. Ikävimpiä ovat tietenkin ne tilanteet jolloin koiran terveys tai henki ovat vaarassa.
Nyt ei ole sellainen tilanne, mutta on silti myönnettävä että tappiotunnelma karvastelee kurkkua tätäkin kirjoittaessa. Tämä erä on siis hävitty.
Haaveilimme että pitkän tauon jälkeen saisimme viimein aikaiseksi colliepentueita tänä keväänä. Ensin piti tietenkin jännittää sitä, saavatko nuoret narttumme Namu ja Typy terveystutkimuksista riittävän hyvät tulokset, jotta jalostuskäyttöä voi alkaa tosissaan suunnitella. Onneksi näin kävi, molemmilla silmät terveet, kyynärät 0/0 ja Namun lonkat A/A ja Typyn B/B. Tämän jälkeen voi huokaista pitkästi ja syvään.
Koko kasvatusurani ajan olen välillä joutunut kamppailemaan hedelmällisyysongelmien kanssa. Toki myös muiden ongelmien, jos joku nyt ihmettelee tuota lausetta! Minulla on ollut narttuja jolla ei tule juoksuja, juoksuväli on tuhottoman pitkä, juoksut ovat heikkoja, niin heikkoja ettei astutus meinaa onnistua. On ollut kohtuun kuolleita pentueita, muumioina syntyneitä pentuja, vain hiukan yli satagrammaisina syntyneitä pentuja, joiden ensimmäiset kolme vuorokautta ovat todella kriittistä aikaa. Vuosien mittaan olen pannut merkille että juuri nämä nartut joiden juoksu on hiukan "heikko" ja hormonien aiheuttama turvotus juoksuaikoina pienempää, ovat niitä joille tulee jossakin vaiheessa kohtutulehdus tai "märkäkohtu".
Koirat lajina saavat isoja pentueita, siksi kuolleisuus on normaalia, tutkimusten mukaan n.15%. Joten välillä pentuja syntyy kuolleena ja kuolee melko pian syntymän jälkeen. Se on luonnon laki. Mutta kaikki edellä kuvaamani ei ole suuressa mittakaavassa ihan normaalia. Collie on lisäksi sen kokoluokan koira, että keskimääräisen pentuekoon tulisi olla enemmän kuin 5. Ja tämä asia todellakin kertoo myös rodun tilasta kokonaisuudessaan!
En millään kykene muistamaan montako kertaa olen astuttanut narttuni niin, ettei pentuetta ole tullut. Aika monta. Ajellut muutamia tuhansia kilometrejä siinä pimeässä putkessa, minkä maamme luonto ajo-olosuhteiksi luo. Uskonut, toivonut ja tehnyt parhaani. Ja silti epäonnistunut. Toki syitä astutuksen epäonnistumiseen voi olla monia, ja usein ne ovat myös meidän viisaiden ihmisten aiheuttamia. Koiran lisääntymisfysiologia on monimutkaista - mutta silti olen sitä mieltä että kaiken pitäisi sujua helposti!
Toki ennen pitkää alkoi tajuntaan hiipiä ajatus että asialle pitää tehdä jotakin, ja olen matkan varrella koittanut tehdä yhdistelmiä jotka olisivat ulkosiitosyhdistelmiä, joista saisi niitä kaikkia hyviä ominaisuuksia jotka ovat degeneroitumisen vastakohtia: iso syntymäpaino, elinvoimaisuus, terveys ja lisääntymiskyky.
Vaikea sanoa kuinka moni colliekasvattaja tulee tämän lukemaan, mutta siitä huolimatta tiedän jo lopputuloksen: valtaosa kertoo ettei hänellä ITSELLÄÄN ole koskaan ollut vastaavia ongelmia. Että nämä ongelmat johtuvat kasvattajasta / sukulinjasta / koirasta. Tosi hienoa jos tämä olisikin totta, mutta veikkaampa vain että ongelma on laaja-alaisempi.
Jos olisin lopettanut kasvatustyön, olisin tehnyt sen jo yli kymmenen vuotta sitten. Joten nyt ei voi kuin jatkaa.
Onneksi näillä nartuillani nyt sentään on kunnolliset juoksut, joten toivoa tulevaisuuteen on. Nyt on aika tehdä suunnitelmia ja varasuunnitelmia. Eiköhän niitä colliepentuja tänä vuonna aikaansaada!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti