Tässä blogissa voit seurata Scottail kennelin pitkäkarvaisten collieiden ja pitkäkarvaisten kaniinimäyräkoirien elämää tekstein ja kuvin - ja välillä myös ehkä ihan muuta!

Tämä on jo vanha blogi, ensimmäinen kirjoitus on toukokuulta 2010, kun meidän ensimmäinen kaniinimäykkypentue syntyi. Silloin kirjoittaja oli maailman hurmaavin mäykkytyttö Pepsi.

Paljon kaikenlaista on tapahtunut niin meille ihmisille kuin koirillekin, Pepsi jätti blogin kirjoittamisen tyttärelleen Pinkille testamentissaan 2013. Pink ei ole ollut kovin ahkera kirjoittaja, katsotaan miten tilanne muuttuu kun sen tytär Mimi muutti takaisin meille. Blogi on ollut tauolla nyt yli 2,5 vuotta, mutta kävijöitä silti riittää.

Otetaanpa nyt uusi alku, kirjoittaminen on mukavaa, valokuvaaminen myös. Tässä voi sulavasti yhdistää molemmat harrastukset!



maanantai 28. helmikuuta 2011

lauantai 26. helmikuuta 2011

Hämärähommia

serkkumiitinki

Emäntä on ollut aika outo viime päivät. Ihan niinkuin se olisi jokin uutinen? No ensinnäkin se valittaa tuosta pakkasesta, enkä ihmettele. Ulkona on niin p...un kylmä, ettei siellä voi olla. Meidän isot koirat kyllä telmii siellä joka päivä jonkin aikaa, mutta edes Moona ei viihdy kauaa, jos pakkasta on -25 tai enemmän. Täällä ennätyslukema oli -32, ja semmoista piisasi kyllä ainakin pari viikkoa. Tietty iltapäivisin lämpisi muutamaksi tunniksi, siihen viidentoista asteen tienoille, kun aurinko lämmitti. Pakkanen lensi nyt pyllylleen, joten eilen aamulla emäntä päästi Moonan ulos ja se nautti, oli yhteensä 14 tuntia ulkona! Yöksi suostui sitten tulemaan taas sisälle. Me pienet ei kyllä kovin isoa kierrosta kovassa pakkasessa tehdä, jos mennään lainkaan. Tänään on sitten painettu pitkin pihaa ja nautittu!

Emäntä järjesteli Vichylle treffejä, istui koneella ja puhui puhelimessa tuntikausia. Ja sitten keskiviikkona ne lähti. Ottivat myös Pinkin mukaan, tottumaan matkustamiseen ja maailman menoon. En tiedä oliko oikeesti ihan sopivaa nähtävää tuollaisen 9kk ikäisen pennun silmille! Kuulin vaan että auton takapenkillä oli taas tapahtunut yhtä ja toista. Vichy oli niin maireaa kun tulivat kotiin. Ihan pelkkää hymyä, ihan niinku en olis vähemmälläkin ymmärtänyt että saatu on. Uros oli kuulemma niin ihana, kaunis ja kiva, emäntäkin leijui asiasta ja sanonko, senkin naamalla oli se ilme, jonka aina jokus näkee. No onhan se kivaa jos pentuja olisi sitten tulossa. Pääsen minäkin niitä paapomaan. Ette tiedäkään kuinka hyvä leikkitäti olen ollut. Tosin joskus kun sitten nähdään myöhemmin niitä pentuja, ne onkin kasvaneet ison collien kokoisiksi...O-pentueen yksi tyttökin oli yhdessä näyttelyssä, se ei ensin edes huomannut mua, mä nuuhkin sitä ja tajusin että juu, mun pentuni tämä on! Ja sitten aloin pestä sitä, niinkuin emo. Emäntä hihitteli vieressä, kun en meinannut ylettyä, kun Lili oli kasvanut niin isoksi.

Emäntä sai tänään puhelinsoiton, joltakin ystävälliseltä mäykkynaiselta. Sitten se kävi kaupassa ja toi samalla tullessaan mulle taas yhden pokaalin lisää! Se oli kuulemma Tammermaan mäyräkoirakerhon pokaali siitä hyvästä, että sain valionarvon viime vuonna.

Ai niin, piti vielä kertoa siitä emännän omituisuudesta lisää. Eilen se siinä puoli 11 maissa sai tekstiviestin, ja melkein valui lattialle. Ei kuulemma mitään vakavaa. Katosi vaan taivaan tuuliin työ, jota hän on tehnyt puolen toistakymmentä vuotta. Ensin odotti saavansa sinisen collienartun englannista, sai ihanan Lilyn...ja siitä lähti yksi hänen narttulinjoistaan. Paljon työtä, ajatuksia, haaveita. Vihoviimeinen oljenkorsi oli se, että sai ystävältämme luvan lainata hänen narttuaan. Astutukset tehtiin huolella ja hyvin - mutta narttu ultrattiin tyhjäksi. Se siis oli se tekstiviesti.

Se itki ensin hetken, sitten soitti parin tunnin puhelun, ja alkoi olla jo tolpillaan. Hoki vain että onhan tämä vain harrastus, että onhan toki muut asiat paljon tärkeämpiä, mutta SILTI harmittaa. Olisi voinut kuulemma käyttää myös vähemmän sivistynyttä sanaa.

Nyt aikoo kuulemma ensi viikon aloittaa kaivamalla suunnitelmat keittiön pöydälle, ja miettimällä mitä nyt tehdään. Aion auttaa sitä siinä ajatustyössä, vaikka kiipeämällä pöydälle niiden papereiden päälle selälleni. Ei ole helppoa elää tollasen emännän kanssa.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Pää pilvissä

Photobucket

Ja peiton alla välillä, prinsessaunia on nukuttu. Mikään ei ole mukavampaa kuin käpertyä peiton alle sen jälkeen kun ensin on juossut pitkin pihaa kavereiden kanssa. Ei tarvitse kun yksi rundi heittää, niin on ihan jäässä!

Nyt kun on ollut kovia pakkasia (tänä aamuna kun herättiin -30,9) on tosiaan ulkoilut jääny hiukan vähiin. Ollaan sitten kohellettu sisällä senkin edestä. Emäntä ei ihan koko ajan ole vissiin tykännyt, mutta kyllä se ymmärtää että höyryjä on välillä pakko päästää pihalle.

Se on ihan pää pilvissä. Parin viikon kuluttua tietää onko sen colliepentuhaaveet toteutumassa vai ei. Ja nyt sitten haaveillaan kuulemma myös mäykkypennuista. Vichy kielsi kertomasta vielä mitään, kun kaikki on vasta suunnitteluasteella. On kuulemma komea uros kiikarissa. Nyt sitten vaan peukut pystyyn että suunnitelmat toteutuu!