Tässä blogissa voit seurata Scottail kennelin pitkäkarvaisten collieiden ja pitkäkarvaisten kaniinimäyräkoirien elämää tekstein ja kuvin - ja välillä myös ehkä ihan muuta!

Tämä on jo vanha blogi, ensimmäinen kirjoitus on toukokuulta 2010, kun meidän ensimmäinen kaniinimäykkypentue syntyi. Silloin kirjoittaja oli maailman hurmaavin mäykkytyttö Pepsi.

Paljon kaikenlaista on tapahtunut niin meille ihmisille kuin koirillekin, Pepsi jätti blogin kirjoittamisen tyttärelleen Pinkille testamentissaan 2013. Pink ei ole ollut kovin ahkera kirjoittaja, katsotaan miten tilanne muuttuu kun sen tytär Mimi muutti takaisin meille. Blogi on ollut tauolla nyt yli 2,5 vuotta, mutta kävijöitä silti riittää.

Otetaanpa nyt uusi alku, kirjoittaminen on mukavaa, valokuvaaminen myös. Tässä voi sulavasti yhdistää molemmat harrastukset!



keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kaikin Puolin HYVÄÄ Uutta Vuotta 2011!

Hei taas, tässä talossa on kaikki syöny niin paljon, että mikään ei enää maita! On se kauheeta että muutaman päivän aikana pitää syödä kaikki maailman herkut. Ja kun on syöty maha pullolleen, niin päälle hiukan suklaata. Yökk. Nyt on tilanne se, että ainoa ruoka joka himottaa on salaatti ja hedelmät.

Koiratkin ovat saaneet kyllä osansa jouluruuista, vaikka osa niistä on kyllä niille kelvotonta sapuskaa: jouluruuissa kun tuppaa olemaan niin paljon suolaa, etikkaa, sinappia, sokeria tai jotakin muuta mikä tekee ne kuppiin kelvottomiksi.

Mutta tämä asia on unohdettu taas 11 kk kuluttua, ja niin ne padat jälleen höyryävät keittiöissä, kun valmistellaan seuraavia jouluruokia. Onneksi siihen on pitkä aika.

Tänä vuonna on tapahtunut kaikkea mukavaa. Pitääkin istahtaa tässä vielä ennen vuoden loppua ja kirjoitella tärkeimpiä.

tiistai 21. joulukuuta 2010

tiistai 14. joulukuuta 2010

Minua kutsutaan nyt nimellä: FI MVA Black Sara´s Glam Gal

Ai menikö kieli solmuun? Mutta en todellakaan tottele muuta nimeä tästä lähtien. Tottele...no ehkä sekin on hieman liioittelua. Minultahan voi toki pyytää asioita, ja saatan tehdäkin niin kuin toivotaan.

Perjantaina 10.12 lähdettiin kohti Helsinkiä, Messukeskusta. Meillä oli mukana Missi, Nellyn siskopuoli, aika samanlainen, mutta vaaleampi. Eikä yhtä määräilevä tyyppi. Laitan tähän kuvankin siitä ja Noorasta. Messarissa oli järjestetty perjantai-iltana semmoinen kutsukilpailu junior handler piirinmestareille, joten Noora pääsi edustamaan sinne meidän kennelpiiriä. Menestystä ei tullut, mutta pakko on sanoa että on aika vaikea arvostelulaji tuo...kaikki esittää erilaisia koiria, täydellisesti, tai liki täydellisesti, joten tuomarin homma ei ole ihan helppo. No kiva oli katsoa kisaa, vaikken kyllä ymmärtänytkään miksi MINÄ en päässyt kehään?

Photobucket

Lauantaina ja sunnuntaina sitten pääsin! Lauantaina meitä pitkäkarvaisia kaniinimäyräkoiria oli kait 11 kpl, aika paljon siis. Voitin ensin oman luokkani, ja paras narttu-luokka olikin hiukan jännä. Melkein loppuun saakka luultiin ettei mitään saada, mutta kävikin niin, että vaikka hävisin, eli tulin vasta toiseksi, sain sen sertin, joka oli meillä toiveissakin saada! Tulos oli siis:
ERI, AVO1, PN2, SERT, VARA-CACIB ja näin minusta tuli suomen muotovalio, eli FI MVA!

Koska olemme karskeja metsästyskoiria, ei me tulla muotovalioiksikaan ihan tosta vaan. Pitää olla näyttöä metsästysominaisuuksista. Siksi me syksyllä käytiin muutama kerta nuuhkimassa peuransorkkien jälkiä, ja 2 päivää ennen lumen tuloa läpäistiin mamin kanssa PIKA-koe, joka siis on pienoismäyräkoirien käyttötaipumuskoe. Oli näet silloin jo emännän ja pikkuemännän haaveissa, että olisi niin kiva tulla muotovalioksi messarissa :-)

Nyt sitten ollaan leijuttu tän asian kanssa, ja ehkä se on ihan hyväkin nauttia silloin kun on aihetta. Sen verran ikäviäkin asioita ja vastoinkäymisiä välillä tähän koiraharrastukseen liittyy. Nyt siis hymyilyttää vaan.

Laitan tähän kuvan joka otettiin eilen illalla. Ihmettelin mitä ihmettä noi emännät toohottaa ja kantaa mun kaikkia palkintoja ja asettelee niitä riviin. Ja sit minut laitettiin pinkille karvatyynylle niiden joukkoon. Vaikka ite sanonkin, on ehkä syytä olla hiukan ylpeä (näkyykö se mun naamasta?)

Olen nyt iältäni 2 vuotta 9 kuukautta. Tein kesällä ekan pentueeni, joten tuli näyttelytaukoakin, tietysti. Tässä kuvassa siis palkintoni, olen käynyt kaikkiaan vain yhdeksässä näyttelyssä, niistä 5 oli kansainvälisiä ja 1 erikoisnäyttely, 2 kaikkien rotujen näyttelyä ja vain yksi takahikiän metsästysseuran näyttely - joten ihan kylävalio en ole.

Photobucket

Nauttikaa kuvasta, nyt jään kuulemma kasvattamaan turkkia ja hankkimaan lihaksia, sillä pentueen jäljiltä en ole vielä ihan huippukunnossa - häntä on liki karvaton, ja lihaksetkin hiukan kadonneet. Eli sikäli saadaan kyllä olla tosi iloisia että valionarvo tuli heti ekalta yrittämältä!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Marraskuu ohi, hähää!

Marraskuu

Herättiin sitten talviunilta! Marraskuussa ei tapahtunut mitään oikeastaan tuon neljännen päivän jälkeen - kun Pepsi teki tuon hattutemppunsa mistä edellinen päivitys kertoo. No käväistiin me Jyväskylän näyttelyssä Nellyn ja Pimun kanssa, Pimu voitti kivasti aika ison junnunarttujen luokan. Ja Pink käväisi myös pentunäyttelyssä Tampereella, tuloksena yllättäen ROP ja KP. Oli ainut kaniinimäyräkoira koko geimeissä, siksi tulos ei niin yllättävä ollut :-)

Muuten ollaan vietetty marraskuuta talviunta nukkuen, koska ällö flunssa otti tiukasti kynsillään kiinni, eikä meinannut millään päästää irti! Tuossa kuvassa näkyy vasemmalla Pink ja oikealla Vichy - ja takana tutuksi tullut maisema...sänky. Tosin tässä huushollissa ei oikein voi sairastaa ihan vaan leväten.

Mutta nyt alkaa olla (melkein) terve olo, joten aletaan suunnitella tulevaa. Pentujakin on taas haaveissa, meillä täällä saattaa tapahtua ensi vuoden puolella. No ei parane nuolaista vielä...katsellaan.

torstai 4. marraskuuta 2010

Huolimattomia peuroja? Ja tulos PIKA1?

On se vaan ihme, että metsistä löytyy peuran jalkoja! Niitä on haettu nyt muutaman kerran, semmoisia jalanpätkiä. Olen ollut näkevinäni että kotiin tulon jälkeen emäntä laittaa ne pakastimeen. Mitäs tästä sanotte, onko ihan normaalia?

Tässä muutama kuva jotka otettiin muistaakseni lauantaina. Emäntä häipyi ensin metsään ja sitten pikkuemännän kanssa mentiin sitä hajuvanaa pitkin sama reitti. Nou probleem.

pika_jalki

Maastokin näissä harkoissa oli aika nättiä...tuommoista suloista sammalta.

Jäljen päästä sitten löytyi taas yllätys yllätys semmonen lattiamatosta teipattu putki, jonka sisälle ne oli vetäny sen peuranjalan.

pika_putki

Menin putkeen, käännyin keskellä,vaikka oli hiukan ahdasta, ja hinasin sen peuranjalan ulos.

pika_palkkio1

Se tuoksu on hyvä...vaikka emäntä ja pikkuemäntä väittivätkin että se koipi oli jo hiukan liian kovia kärsinyt...ja haisi. Kuulemma. Minusta se tuoksui. Katsokaa nyt kuinka herkulliselta se näyttää!

pika_palkkio2

Tänään sitten ajettiin vähän eri paikkaan. Emännän ja pikkuemännän lisäksi myös yksi nainen tuli kanssamme. Oli jotenkin ihmeellisen virallisen oloista, katsottiin oikein paperit ja rokotustodistukset ja kaikki - ja se nainen piti emännälle puhuttelun. Ja sit se nainen katosi ja me jäätiin autoon nukkumaan.

Tää oli kuitenkin se sama juttu, eli niitä kadonneita peuranjalkoja nytkin haettiin, hajusta päätellen. Tällä kertaa oli kyseessä ainakin ihan tuore sorkka, sillä jo parkkipaikalla vääntelin nenääni ja olisin halunnut lähteä hakemaan sitä! Pikkuemäntä jäi autoon jännittämään. Vihdoin me päästiin lähtemään...ja kyllä emäntä oli ihan yhtä ihmeissään kun minäkin. Tosin jäljestäminen sujui ihan hienosti, mutta sitten se täti ampui, ja emäntä pelästyi hiukan, onneksi se tajusi kuitenkin seurata mua silti.

Outoa oli homma siinä vaiheessa kun se jälki vaan katosi, aloin tehdä kierrosta ja ne muijat sotki perässä. No siinähän sitten meinasi kaikki hajut kadota mutta minähän en luovuta. Emäntä alkoi välillä olla hiukan väsyneen oloinen, mutta onneksi jaksoi vieläkin. Minä vipelsin edellä. Maasto oli semmoista tyypillistä hämäläismetsää, sekapuustoa ja pohjalla sammalen peittämiä kivenjärkäleitä. Eli ylös alas jouduin menemään, ja jouduin kiertelemään väistääkseni kuusennäreitä.

En ihan kauheesti yllättynyt kun jäljen päästä löytyi muoviputki. Mutta tällä kertaa se oli semmonen hieno muovinen putki, jonka olin toki kerran aiemmin nähnyt jo, muutama viikko sitten. Sen sisältä tuli se ihana haju, enkä muuten kauaa miettinyt kun pujahdin putkeen. Ja se oli mun, se sorkka...jee ihan ikiomaksi sain! Pikkuemäntä huudettiin paikalle tässä vaiheessa. Ne kaikki kolme naista oli ihmeellisen onnellisen oloisia tässä vaiheessa, ja kehuivat mua kilvan, ja antoivat mun sitten jyrsiä sitä sorkkaa.

Emäntä saa sitten myöhemmin joskus kertoa mikä tää homma oli. Sen verran tiedän että se oli kääpiö- ja kaniinimäyräkoirien käyttötaipumuskoe, eli PIKA-koe. Ja sain tuloksen PIKA1!

perjantai 29. lokakuuta 2010

Näin voi käydä - varoittava esimerkki

Luin facebookista että rakastumiseen tarvitaan viidesosasekunti. Kyllä facebook tietää. Mäyräkoiriin rakastuminen vei minulta kuitenkin pidemmän ajan - mutta onneksi se tapahtui!

Olen toki aina tykännyt kaikista koirista - rotuun (tai roduttomuuteen), kokoon, karvanlaatuun katsomatta. Aina olen kuitenkin ajatellut etten halua kotiini pikkukoiria. Ja lyhytjalkaiset rodut ovat aina olleet minusta hiukan säälittäviä.

Muistan kun ystäväni hankki ensimmäisen kaniinimäykkynsä, ja näin sen pentuna. Se oli aika ruipale. Taisin kysyä että hyvänen aika, mikä ihme rotanpoikanen sulla nyt on?

Tuo rotanpoikanen varttui, ja olin tämän ystäväni luona pitkässä koirakokouksessa. Fanta oli oikea ilopilleri, hyppi sohvalle, vipelsi sohvan käsinojaa pitkin selkänojalle, sieltä syliini, ja lopulta majoittui sylissäni olevan mapin päälle ottamaan vastaan rapsutuksia. Sain siinä samalla romuttaa kaikki ennakkoajatukseni mäyräkoiran kömpelyydestä ja jöröydestä. Se oli vaan hauskan oloinen koira - ulkonäkö ei kyllä ollut ollenkaan tärkeässä osassa tässä rakastumisprosessissa! Ääneen taisin mainita, että onpa ihana koira...

Photobucket

Muutama kuukausi myöhemmin sain tekstiviestin ollessani Cruftsin matkalla. Viestissä luki että minun pentuni on syntynyt.

Tässä ollaan. Nyt niitä on kotona kolme, eikä se ole yhtään liikaa. Jokainen päivä on parempi niiden kanssa kuin ilman. Tämän lauseen ymmärtävät vain ne joilla on vastaavanlainen otus kotonaan :-)

torstai 28. lokakuuta 2010

2000

Oikeesti?
Lukijalaskuri näyttää 2000.
Mukavaa.
Hämmentävää.

Kiitos meidän molempien puolesta!

maanantai 25. lokakuuta 2010

Nelly

Nelly

Nellylle järjestettiin treffit. Emäntä ja pikkuemäntä kävi viemässä sen sinne mustan pallon luo tänään. Haisivat koirilta ja koiranpennuilta ja kissoilta kotiin tullessaan! Nyt sitten jännitetään miten viikko sujuu, ja syntyykö vuoden lopulla lisää pikku tupsukorvia?

Pakko myöntää, pikkasen on ikävä nyt. Nelly tulee kuulemma sunnuntaina sitten kotiin jos kaikki sujuu suunnitelman mukaan. Peukut pystyyn!

PS. Emäntä käski hiukan selventään mistä oli kyse tossa edellisessä päivityksessä, kun on kirjoittanut jonkun mielestä epäselvästi. Niin kyse on siitä että se on kasvattanut noita puolipystykorvia (collieita kai viralliselta nimeltään) jokusia vuosia, ja on ollut kaksi vanhempaa sille tärkeää narttulinjaa. Ja niistä toinen sammui tässä muutama päivä sitten. Lopullisesti. On kuulemma surullista ja turhauttavaa.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Syvällisiä mietteitä koirankasvatuksesta - taas

Photobucket

On unelmia, jonka eteen on tehnyt töitä. Vuosia...panostusta, aherrusta, paljon ajatuksia ja myös taloudellisia uhrauksia.
Ja sitten kaikki katoaa sumuna ilmaan. Ei loppujen lopuksi tiedä itkisikö, vai onko olo vain tyhjä?
Kyse ei kuitenkaan ole aina huonosta tuuristakaan. Kaikki ei vaan aina mene niin kuin kuvittelisi menevän.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Vilkasta

On ollut aika vipellystä tässä viime päivät. Noora oli viime viikon Tetissä tuolla pääkaupunkiseudulla, ja piti tietysti viedä ja hakea, samaan reissuun ympättiin paluumatkalla Pika-harjoitus mäykyille. Sen jälkeen kirpparikamojen laittoa ja vientiä, kurssimateriaalien päivitystä sun muuta suhausta. Nyt viikonlopuksi vien Nooran ja Nellin Kennelliiton junior handler -valmennusleirille - ja itse suuntaan pitämään kasvattajakurssia. Nooran piti alun perin lähteä leirille Pepsin kanssa, mutta sepä aloittikin juoksunsa.

Ensi viikolla on meillä kaikilla syysloma, ajatus tuntuu varsin mukavalta. Tosin pöydällä on lista tekemättömistä töistä...

Photobucket

Kuvassa O-pentue parin vuoden takaa. Kyllä sopu sijaa antaa :-)

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

10.10.10

Oli ihan pakko päivittää blogi, vaikkei ole uusia kuvia, eikä mitään ihmeellistä kerrottavaakaan. Täyden kympin päivä siis tänään - 10.10.10!

Eilen tuli lenkkeiltyä oikein olan takaa, mutta ilman kameraa...ja valitettavasti myös ilman kompassia. Syksyllä kun taivas voi joskus olla tasaisen harmaa joka suunnassa, käy eksyminen erityisen helposti. Ja kun ilma on hyvä ja ei erityistä kiirettä, sitä etenee siihen suuntaan missä mukavaa maastoa on näkyvissä. Nooh, näillä kulttuuriseuduilla kyllä ennen pitkää törmää sivilisaatioon, eli tiehen. Niin kävi eilenkin noin 3,5 tunnin vauhdikkaan kävelyn jälkeen. Olin vaan sen verran etäällä jo kotoa, että tien nimestä en osannut edes päätellä olenko vielä oman, vai jo naapurikunnan puolella. Pimeän tuloon oli vielä monta tuntia, mutta jano ja nälkä alkoivat vaivata. Tuollaisen jälkeen ruoka, vesi ja päivätorkut tuntuivat ihan erikoisen luksukselta!

Edeltä käsin olin ajatellut että tänään, 10.10.10 pitää tehdä jotakin erityistä. Mutta ne haaveet pitää nyt unohtaa, sillä aina välillä vaivana oleva migreeni päätti napata perjantaina terävillä kynsillään. Eihän siinä mitään, paljon vakavampiakin vaivoja on. Mutta kun särky jatkuu yötäpäivää kolmisen vuorokautta, ei enää tunne oloaan kauhean aurinkoiseksi. Joten tänään tärkein hommani on koirien rapsuttelu. Ja juuri mikään ei ole sen tärkeämpää? (Itse asiassa hiukan stressaa kun olisi niin monta työtä jotka pitäisi saada tehtyä...) Mutta nyt sohvalle koirien kera.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ihania syyspäiviä

Photobucket

Photobucket

Vichy on kyllä maanmainio koira - se on ihanan vauhdikas ja aina iloinen, ja täynnä rakkautta. Harmi että se on pidättyväinen vieraita kohtaan, joten se näyttää todellisen luonteensa vain omalle väelle. Todennäköisesti se on nuorena saanut liian vähän kokemuksia, ja nimenomaan hyviä kokemuksia. Vichy on kuitenkin super...kaikkea.

Tässä meidän mäykyt tutkivat pellon myyrävalikoimaa. Tavallisesti ryhmä liikkuu Vichy edellä, sitten Pepsi ja perässä pikku-Pink, joka sekin on yllättävän reipas ja nopeakin!

Photobucket

Tässä Pink pinkaisee takaisinpäin.

Photobucket

Nelli-pallo taitaa tässä kysyä että voitaisko hetki ihan vaan nauttia ja ottaa aurinkoa...ja syödä heinää?

syysiloa 5

Photobucket

Todistettavasti Nellikin siis osaa juosta, ja meneekin aika lujaa hetken. Mutta mikään lenkkeilykoira se ei todella ole, kainalokyytiä tarjotaan välillä. Hauska ja iloluontoinen koira, samanlainen tooho kuin Vichykin. Eipä ole elämä tylsää :-)

Photobucket

Kun tultiin peltolenkiltä kotiin, jatkettiin nuuskimista porukalla..hetkinen...tarkimmat ehkä huomaavat että rotanhäntiä on 4! (Vichyn ja Pepsinkin hännät ovat nyt pentujen jäljiltä aika karvattomat.)

Toden totta, kun palasimme kotiin, oli Tara emäntineen tullut kylään. Harmi kun Pink oli jo lenkistä poikki, joten leikkiä ei enää jaksanut kuin vajaan tunnin.

Tarasta saatiin sitten myös kiva poseerauskuva, ikää siis hiukan yli 4 kuukautta. Pinkin kuvat eivät olleet ihan yhtä kivat kun tyttö oli jo aika jalaton peuhaamisen jäljiltä.

Photobucket

lauantai 2. lokakuuta 2010

Siis täähän on MUN blogi!

Noora kertoi että mami on ominut tän blogin ja kirjoitellut tänne vaikka mitä. Siis tänhän piti olla MUN blogi. No, tosin mulla on ollut hiukan kiirestä tässä, joten ehkä hyvä että se on tänne jotakin välillä pistänyt. Mä haluan kuitenkin kertoa teille siitä, ku me käytiin hiukan ihmeellisessä paikassa emäntien kanssa.

Ajeltiin hetki autolla ja sitten tultiin mahottoman ison talon luo parkkipaikalle, pääsin vipeltämään asfalttia pitkin oville asti. Mutta ovilla oli semmonen kyltti jossa oli koirankuva ja sen päällä punanen risti. Mami sitten nosti mut syliin ja sanoi etten saa kävellä ite, vaan on tyydyttävä sylikyyttiin. Ai että ketutti, kun oli juuri vauhti päällä. Eikä siinä kuvassa ollu edes mäyräkoira!

No käveltiin ihmeellisessä ihmisiä vilisevässä paikassa sitten jonkin matkaa. Aika moni laittoi suunsa siihen tuttuun "Voiiiih"-asentoon kun näki mut. Se on ihan tyypillistä aina jos olen sylissä ja ihmiset näkee mut. Luulee varmaan joksikin pehmoleluksi, ääliöt!

Sitten mentiin kauppaan jossa semmonen kiva nainen leperteli mulle ja toi sovitettavaksi TAKIN. En olisi kyllä ikinä kuvitellut että mulle semmoinen hankitaan. Pari villapaitaa on kyllä kudottuna jo. Mutta siis takki. Se tuntui kyllä kivalta päällä heti, ja ehh...pakko sanoa, näytti aika kivalta. Pikkuemäntä vaikutti tyytyväiseltä, tää hankinta kuulemma jotenkin liittyy johonkin mitä on tulossa parin viikon päästä. En kyllä oikein tajunnut mitä. No sitten kun tultiin kotiin, otettiin kuvat. Kuvassa näkyy pari muutakin ostosta. Tommosia vaaleanpunaisia muovipusseja, en kyllä sitäkään oikein tajunnut. Niissä on hopeanvärisiä sydämiä. Ja niihin kerätään, tiedätte ehkä mitä. Ei meillä täällä maalla kyllä kerätä. Mutta siellä mihin mennään sitten, kuulemma kerätään. Ihmiset ON outoja.

Photobucket

ostosreissu 2

Noi täplikkäät. Juu, ne on housut. Ja toi reikä on häntää varten. Pitäsköhän noi saada johonkin terapiaan... No ihan kiva reissu oli. Lopuksi laitan vielä kuvan mun sydänkäpysestä, siis pikku-Pink kauneusunilla.

ostosreissu 3

torstai 30. syyskuuta 2010

Asiakaspalvelua

pepsi ja pink

Tänä aamuna aika varhain ajoin sumussa pikku-Pinkin kanssa eläinlääkäriin toisille rokotuksille. Samalla kertaa mukana oli myös Tara-sisko. Tulikin ihan mieliinpainuva käynti.

Hyvää huomenta ei tietysti tarvitse toivottaa, vaan ensimmäiseksi todetaan että ai että tarvitsette myös passit – matkustaako nää koirat (muutama epäilevä silmäys lattialla oleviin rotannäköisiin otuksiin) – kun on vaan 15 minuuttia aikaa ni tarvii kiirehtiä sitten. Pahantuulinen ilme kertoo että mitä hittoa semmoisia passeja tuutte kinuamaan tänne.

Ja sitten toimeen…Tara pöydälle ja kourallinen kuivamuonaa eteen. Tara hamuilee kuivamuonaa halukkaasti. Väännellään polvet ja lonkat suoriksi, suu väkisin auki. Niin on pitkä selkä, että taas tulee uusi mäyräkoirien ennätys (??? kaikki jotka jotakin tajuaa, tietää ettei näillä ole kyllä mäyräkoiriksi kovinkaan pitkät selät, mutta olipahan varmaan mukavaa laukoa tuokin lause?) Sitten pennulle kaksi piikkiä niskaan. Koska rabies-rokote kirvelee, se laitetaan viimeisenä, ja Taraa se kyllä sattuu…ja se alkaa kiljua. Koiraa käsketään pitämään pöydällä kuitenkin siihen asti, että saa vielä katsottua sirunlukulaitteella tunnistusmerkinnän. Hieno kokemus nuorelle pennulle, se kiljuu koko tämän ajan. Vihdoin Tara pääsee pois pöydältä.

Ja Pinkin vuoro. Pinkiä ei kuivamuona kiinnosta (aamuruuasta vajaa tunti) – mikä sitten saakin eläinlääkärin riemastumaan että onpas tää ihan eri maata kun on näin arka, ihan kauhuissaan. Mietin että sanon ettei minun koiran polvia tarvitse jokaisen eläinlääkärin matkan varrella kyllä väännellä, että saahan ne sillä tavoin löystymään, mutta pidin suuni kiinni. Pink koki saman vääntelyn ja sai sitten vielä toteamuksen että on alaleuka hiukan lyhyt. Joo. Ja piikit niskaan. Pink ei kyllä kiljunut lainkaan ja nostin sen siitä suoraan syliini, vaikka eläinlääkäri käski nostaa lattialle. Olisi varmaan sitten ryöminyt sen sirunlukulaitteensa kanssa pennun perässä pitkin lattiaa? No luki sirun sitten pennun ollessa sylissä.

Tässä vaiheessa Taran omistaja, ystäväni pitkältä ajalta…sanoi tyttärelleen ja minulle että menkää te pentujen kanssa vaikka ulos leikkimään, niin mä hoidan nää paperihommat täällä. Taktinen veto, taatusti näkyi jo päällepäin että minulla alkaa pinnan alla kiehua, ja olisin kohta sanonut jotakin rakentavaa.

Eläinlääkärin työ on asiakaspalvelua. Miksi ryhtyä ko. ammattiin jollei pidä eläimistä, ei osaa niitä käsitellä, ja ennen kaikkea – pitää tykätä myös ihmisistä jos ryhtyy palveluammattiin!

Näin alkoi tämä torstaipäivä, toivottavasti jatkuu parempana. Tarkoitus on painua ulos jatkamaan puutarhahommia.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Kaunis syyspäivä

syyskukat

Aurinko paistaa, käännän lapiolla maata perennapenkissä. Heinät pääsivät valtaamaan kukkapenkin pään, koska tämä kesä meni valtaosin muissa puuhissa.

Hetkien määrä on rajallinen. Lämmin, viisas ja hauska ihminen on poissa.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Parasta koiranelämää

Oltiin lauantaina koiranäyttelyssä Karkkilassa, ihan pienenpienessä ryhmänäyttelyssä. Oli kyllä kiva päivä, ja sääkin oli niin lämmin että pitkähihainen t-paitakin oli ihan liikaa. Pommit arvosteltiin jo aamulla ja Nelli kävi hakemassa PN3 sijoituksen. Sitten jouduttiin hiukan odottelemaan colliekehän alkua, ja pystytettiin teltta sateen varalle. No toimihan se aurinkosuojanakin :-) Pimu sai junnuluokassa ERIn ja sijoittui kivasti luokan toiseksi. Parasta oli kyllä sen mielestä se, että pääsi niin monen ihmisen rapsuteltavaksi.

Tänään sunnuntaina sitten tarvittiin vastapainoa eilisen kellon ympäri kestäneelle reissulle (oli vielä pikku kokous kehien jälkeen, joten oltiin tosiaan 12 h matkalla). Sunnuntain ratoksi tehtiin jotakin ihan muuta. Kuvat kertokoon mitä. Ekassa kuvassa Pimu hiukan irrottelee.

Photobucket

Photobucket

Koko lauman oli pakko myös tunkea tutkimaan vanhaa latoa sisältäpäin.

Photobucket

Harmi ettei ole vielä ollut varaa hankkia kameraan pitkää putkea. Näiden pikkukoirien kuvaaminen on aika mahdotonta, kun vipeltävät vauhdilla kohti horisonttia. Ja se tapahtuu muuten aika nopeasti! Tässä Pink ja Pepsi vauhdissa.

Photobucket

Vichy ottaa hypyn nähdäkseen apilapuskan yli. Pellolla oli aika sankka ja korkea kasvusto, mitä ei ehkä kuvista tajua. Eli oli todella rankkaa lenkkiä etenkin näille pikkukoirille.

Photobucket

pp6

Myös pallo-Nelli oli tietysti mukana. Siitä kyllä huomasi että oli välillä liiankin rankkaa. Välillä joku meistä kaappasi sen hetkeksi kainaloon vapaamatkustajaksi.

pp7

Tämä ei suinkaan ollut ainoa löytynyt kurarutakko, mutta ainut jossa ei ollut puskaa ympärillä, niin kuvaus onnistui. Kaikki koirat Nelliä lukuunottamatta kävivät mulimassa.

Photobucket

Tässä pikku-Pink tutustumassa koiranelämän ihanuuteen. Hetken kuluttua se oli aivan likomärkä ja oli pakko suunnata kohti kotia.

Photobucket

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Hulvatonta menoa

leikit1

Olen joskus miettinyt kuinka erilaisia koirat voivatkaan olla luonteeltaan myös siinä suhteessa, kuinka iloisesti ne suhtautuvat elämään. Kyseessä on tottakai myös rotukohtainen ominaisuus, harvoin näkee spanielia tai noutajaa joka ei onnellisena hössötä edestakaisin. Toki jokaisen normaalin koiran saa "hööpötettyä" iloiseen mielentilaan, mutta on myös koiria, jotka ovat aina iloisia. Collieistamme Jane ja Pimu ovat näitä onnellisia. Pimu muistaa iloita aina pienistäkin asioista, mm. tervehtii joka kerta huolella imurimme sen tavatessaan :-)

Kaikki mäykkymme ovat oikeita ilopakkauksia, häntää muistetaan heiluttaa liki jatkuvasti. Pusujakaan ei säästellä. En tiedä ovatko nämä tyypillisiä pk kaniinimäykkyjä, olen tullut siihen käsitykseen että osa on huomattavasti hillitympiä ja rauhallisempia. Totuus on kuitenkin se, että omakin mieli virkistyy kun ympärillä on iloisia koiria.

Pentujen leikin seuraaminen on aina mukavaa, ja sitä tuli tänä kesänä tehtyä. Kaikki kahvi- ja ruokatauot pidin yleensä pentueen touhuja samalla seuraten. Tuo kuva yllä on muutaman päivän takaa, kun jäljellä oli vielä viimeinen Q-pentueen tyttö. Pimu-collie, sekä mäykyt Pink ja Pepsi leikkivät sen kanssa kaikki samalla lelulla. Todellisuudessa mukana oli myös pommi-Nelli, mutta se ei mahtunut kokonaisena kuvaan.

Tänään kävin Pinkin kanssa tervehtimässä Pablo-veljeä. Velipoika oli välillä hiukan tungetteleva, mutta kunhan sen laittoi ensin ruotuun, niin leikki oli välillä hulvattoman hauskaa katseltavaa.

leikit2

leikit3

Ihan tyhjä katse on pojalla? Mitähän sen päässä liikkuu?

leikit4

Ettei nyvvaa menis korvat sekasin?

torstai 16. syyskuuta 2010

Nyt on aika vetää hiukan henkeä

Photobucket

Elämä alkaa hiljalleen helpottua ja palaamme normaaliin päiväjärjestykseen. 23. toukokuuta syntyi Pepsin pentue, 7.kesäkuuta Vichyn pentue ja 23.heinäkuuta Oodin pentue. On ollut ihana ja lämmin kesä - siitä olen kiitollinen. Meidän talo ei kuitenkaan ole kovin suuri, ja monelaisia järjestelyitä ollaan tehty, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvät oltavat - ja että saataisiin nukkua. Rehellisesti voin kuitenkin sanoa että on hiukan "hihat tyhjät" nyt. Kahta vuorokautta kauempaa en ole kotoa ollut poissa sen toukokuun lopun jälkeen, joten nyt on sitten aika pitää pieni loma - 3 vrk :-)

Viimeinen colliepentu haetaan omaan kotiinsa huomenillalla. Toivotaan että Q-pentueen elämä lähtee rullaamaan hyvin, ja koirat tuovat omistajilleen paljon iloa!

Tuossa 10 vuoden takaisessa kuvassa on hyvin suloinen pentu. Se on meidän Moonan emän veli. Joskus tulee katseltua vanhoja kuvia. Sattuneesta syystä myös allaoleva kuva tuli kaivettua esiin, sekin 10 vuoden takaa, E-pentueen pojat siinä. Valitettavasti kuvan laatu ei ole kovin hyvä. Aika kuluu niin kovin nopeasti ja huomaamatta. Hetkistä pitää osata nauttia.

e-pentue

maanantai 13. syyskuuta 2010

Omituinen harrastus

Koiraharrastajat ovat kyllä outoja. No tunnen kyllä muutamia muitakin harrastuksia, jotka pistävät ihmiset tekemään mitä kummallisimpia asioita. Tainnut olla itsekin tekemässä...

Joka tapauksessa sunnuntaina lähdettiin aamulla kohti Porvoon koiranäyttelyä. Pentujahan on kotona enää 3, joten kennelpoika oli taivuteltavissa kotijoukon huoltotoimiin. Ja kun on muutaman kuukauden ollut melko lailla kiinni pentujen hoidossa, kaipaa silloin tällöin edes sellaista muutaman tunnin pikatuuletusta. Niinpä sitten Nooran ja Nelli-pommin kanssa lähdettiin.

Noora kävi pyörähtämässä junior handler-kehässä - ei tehnyt mitään kummempia virheitä mutteivät Nellin kanssa sijoittuneet. Kilpailu on aika kovaa kun sarjassa on kolme-viisikymmentä osanottajaa lähes joka näyttelyssä. Junnukehässä oli kuitenkin yksi mielenkiintoinen koira, josta kuva tässä.

Photobucket

Huvittavinta asiassa on se, että juuri lauantaina selattiin trimmauskirjaa ja puhuttiin nyörivillakoirista. Sanoin että kuvan olen nähnyt, mutten ole koskaan nähnyt livenä sellaista. No tulipahan sekin sivistyksen aukko paikattua!

Porvoossa käyminen tuotti myös pari muuta hyvää asiaa: Nelli trimmattiin ammattilaistaidoilla, ja se tulikin oikein ...palloksi :-)

Samalla saatiin sitten kunnon haukut siitä, kuinka lihava koira on. Ja kuulemma meidän koko lauma (en tiedä sitten näkeekö minun kunnostani samalla koko lauman olevan lihava?) Eli nyt sitten Nelli joutuu syömään ruokansa häkissä, se kun on supermestari varastelemaan ruokaa muiden kupeista.

Saimme vihdoin ostettua myös pyörällisen pöytä/vetosysteemin jolla raahata näyttelykamat. Jotenkin tuntuu että meidän osa on aina saada auto parkkiin sinne vihoviimeiselle kyntöpellolle, kilometrin päähän näyttelypaikasta. Nyt ei sitten enää harmita raahata tavaroita.

Että sellainen päivä. Kotiin ajaessa mietin mikä oli päivän tulos: muutama kiva asia, muutama vähemmän kiva. Mikä se on mikä laittaa ihmisen harrastamaan?

perjantai 10. syyskuuta 2010

Q-colliepentue 7 viikkoa

Photobucket

Tänään lähtivät omiin koteihinsa blue merle tyttö ja vihreäpanta-poika. Niistä tuli "Nukka" ja "Veli". Ennen tätä kaikki pennut aseteltiin taas pöydälle, ja Eeva nappasi muutaman kuvan. Avustajia oli yhteensä 5, mikä oli ihan sopiva määrä. Yksikään pentu ei päässyt putoamaan :-)

perjantai 3. syyskuuta 2010

Sadeillan ratoksi

Sataa ja on kylmää. Minun pitäisi tällä hetkellä olla jossakin ihan muualla, mutta koska jyskyttävä päänsärky pakotti jäämään kotiin, enkä pysty tekemään mitään kovin ihmeellistä, istahdin tähän ja keräsin muutaman sekalaisen kuvan teidän iloksenne!

Kriikunat ja syyshortensiat on tuotu sisälle ennen sadetta. Niin kauniita ja myös hyvänmakuisia!

kriikunat

Sitten tämmöinen pikku-pupu...siis 5 viikkoinen colliepentu. Eeva kävi kylässä ja otti Q-pentueesta kivat kuvat, seisomakuvan ja nassukuvan jokaisesta pennusta. Voitte käydä katsomassa kuvia osoitteessa: http://bsvanillasky.blogspot.com/

qvinremus 5vko

Yksi trikolour-värinen uros on vielä vailla kotia, joten jos tiedät jonkun joka kaipaisi iloa syksyynsä, niin kerro että tiedät miten sitä iloa saa!

Ja siitä tuli mieleeni että ystäväni myy normaalikokoisen pitkäkarvaisen mäyräkoiran pentua. Poika on nyt kymmenviikkoinen ja väriltään kaunis suklaanruskea. Itsekin tämän vekkulin tapasin, ja oli kyllä kiva poika! Siinä siis lisää iloa syksyyn, jos kiinnostaa :-)

Photobucket

Sitten tämmöinen viime viikonlopun Tervakosken näyttelyreissulta napattu kuva. Poikettiin huoltoasemalle, ja viereisestä autosta kurkki tämä. Ihan uskomattoman hassu tupsukorva! Nauramatta ei tuota voinut katsella.

tupsukorva

Oli varmaankin hiukan ylipitkässä karvassa oleva valkoinen kääpiösnautseri, mutta aika persoonallisen näköinen.

Vuosikymmeniä olen ollut isojen koirien ystävä. Tunnustan että olen ihan hiukan väheksynyt pikkukoiria, toki tykännyt niistä, mutta ajatellut että Koiran pitää olla Iso. Olen ollut väärässä. Meidän koko porukka on aika lailla iloinen näistä pikkuveijareista joita nyt talossa on jo 4 kpl. Tässä kuvassa Lassi on saanut viereensä Nelly-pommin ja Vichyn. Harmi ettei vauhti näy kuvissa, mutta jotakin voitte päätellä Vichyn korvakarvojen asennosta.

kohellus 1

kohellus 3

kohellus 2

kohellus 4

Tässä pienessä pesässä on meidän ilopillerit (tai pötköt) - ihan käsittämättömän hauskoja koiria ovat nämä kaniinimäykyt. Niin itsetietoisia, kivoja ja sosiaalisia.
Huomasin että kaikki eivät välttämättä tiedä kuvan koiria. Eli takana siis Pepsi (Black Sara´s Glam Gal), edessä Vichy (Nilsh Roza Vetrov Vasilisa) ja Vichyn hellässä huomassa Pesin tytär meidän pieni Pink (Scottail Angie).

kultapesä