Tänä aamuna aika varhain ajoin sumussa pikku-Pinkin kanssa eläinlääkäriin toisille rokotuksille. Samalla kertaa mukana oli myös Tara-sisko. Tulikin ihan mieliinpainuva käynti.
Hyvää huomenta ei tietysti tarvitse toivottaa, vaan ensimmäiseksi todetaan että ai että tarvitsette myös passit – matkustaako nää koirat (muutama epäilevä silmäys lattialla oleviin rotannäköisiin otuksiin) – kun on vaan 15 minuuttia aikaa ni tarvii kiirehtiä sitten. Pahantuulinen ilme kertoo että mitä hittoa semmoisia passeja tuutte kinuamaan tänne.
Ja sitten toimeen…Tara pöydälle ja kourallinen kuivamuonaa eteen. Tara hamuilee kuivamuonaa halukkaasti. Väännellään polvet ja lonkat suoriksi, suu väkisin auki. Niin on pitkä selkä, että taas tulee uusi mäyräkoirien ennätys (??? kaikki jotka jotakin tajuaa, tietää ettei näillä ole kyllä mäyräkoiriksi kovinkaan pitkät selät, mutta olipahan varmaan mukavaa laukoa tuokin lause?) Sitten pennulle kaksi piikkiä niskaan. Koska rabies-rokote kirvelee, se laitetaan viimeisenä, ja Taraa se kyllä sattuu…ja se alkaa kiljua. Koiraa käsketään pitämään pöydällä kuitenkin siihen asti, että saa vielä katsottua sirunlukulaitteella tunnistusmerkinnän. Hieno kokemus nuorelle pennulle, se kiljuu koko tämän ajan. Vihdoin Tara pääsee pois pöydältä.
Ja Pinkin vuoro. Pinkiä ei kuivamuona kiinnosta (aamuruuasta vajaa tunti) – mikä sitten saakin eläinlääkärin riemastumaan että onpas tää ihan eri maata kun on näin arka, ihan kauhuissaan. Mietin että sanon ettei minun koiran polvia tarvitse jokaisen eläinlääkärin matkan varrella kyllä väännellä, että saahan ne sillä tavoin löystymään, mutta pidin suuni kiinni. Pink koki saman vääntelyn ja sai sitten vielä toteamuksen että on alaleuka hiukan lyhyt. Joo. Ja piikit niskaan. Pink ei kyllä kiljunut lainkaan ja nostin sen siitä suoraan syliini, vaikka eläinlääkäri käski nostaa lattialle. Olisi varmaan sitten ryöminyt sen sirunlukulaitteensa kanssa pennun perässä pitkin lattiaa? No luki sirun sitten pennun ollessa sylissä.
Tässä vaiheessa Taran omistaja, ystäväni pitkältä ajalta…sanoi tyttärelleen ja minulle että menkää te pentujen kanssa vaikka ulos leikkimään, niin mä hoidan nää paperihommat täällä. Taktinen veto, taatusti näkyi jo päällepäin että minulla alkaa pinnan alla kiehua, ja olisin kohta sanonut jotakin rakentavaa.
Eläinlääkärin työ on asiakaspalvelua. Miksi ryhtyä ko. ammattiin jollei pidä eläimistä, ei osaa niitä käsitellä, ja ennen kaikkea – pitää tykätä myös ihmisistä jos ryhtyy palveluammattiin!
Näin alkoi tämä torstaipäivä, toivottavasti jatkuu parempana. Tarkoitus on painua ulos jatkamaan puutarhahommia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti