Tässä blogissa voit seurata Scottail kennelin pitkäkarvaisten collieiden ja pitkäkarvaisten kaniinimäyräkoirien elämää tekstein ja kuvin - ja välillä myös ehkä ihan muuta!
Tämä on jo vanha blogi, ensimmäinen kirjoitus on toukokuulta 2010, kun meidän ensimmäinen kaniinimäykkypentue syntyi. Silloin kirjoittaja oli maailman hurmaavin mäykkytyttö Pepsi.
Paljon kaikenlaista on tapahtunut niin meille ihmisille kuin koirillekin, Pepsi jätti blogin kirjoittamisen tyttärelleen Pinkille testamentissaan 2013. Pink ei ole ollut kovin ahkera kirjoittaja, katsotaan miten tilanne muuttuu kun sen tytär Mimi muutti takaisin meille. Blogi on ollut tauolla nyt yli 2,5 vuotta, mutta kävijöitä silti riittää.
Otetaanpa nyt uusi alku, kirjoittaminen on mukavaa, valokuvaaminen myös. Tässä voi sulavasti yhdistää molemmat harrastukset!
lauantai 17. kesäkuuta 2017
Koiraharrastajien todellinen roskajoukko
Haluan nyt avautua asiasta joka on painanut mieltä vuosikausia. Totta on että me ihmiset olemme kovin erilaisia, ja se on elämän rikkaus. Aina ei ole kuitenkaan mahdollista ymmärtää sitä suurta määrää vihaa, mitä jotkut ihmiset kokevat toisia kohtaan. Itse en anna ikinä vihan tunteille valtaa. En siis pysty käsittämään koko asiaa täydellisesti, siis sitä, että on ihmisiä jotka tuntevat niin suuria vihan tunteita, että ryhtyvät toimiin vahingoittaakseen toisia. En todellakaan väitä että pitäisin kaikista ihmisistä, se ei liene tavoitekaan – mutta ihmisiä voi kunnioittaa ja arvostaa, ja mikäli heidän läsnäolonsa ahdistaa, voi aina kävellä päinvastaiseen suuntaan!
Viime vuosien aikana on lähipiirissäni tapahtunut monia asioita, joita voi selittää sanalla ”kiusaaminen”. Aikuiset ihmiset laukovat näyttelyissä isoon ääneen herjauksia toisista ihmisistä, tai heidän koiristaan. Itsekin todellakin arvioin ja jopa arvostelen aina näkemiäni koiria, sehän on keino oppia, ja omassa tapauksessani myös keino opettaa tyttärelleni rotumääritelmää mahdollisimman hyvin. Se on aivoihin jo tässä ajassa melkoisen hyvin iskostunut. Tarkoitukseni ei kuitenkaan koskaan ole se, että puhuisin niin isoon ääneen että muutkin sen kuulisivat. Mutta tällaisia ihmisiä on! Koskaan heillä ei ole mitään hyvää sanottavaa muista kuin omista koiristaan, tai lähisukulaisista. Tämä negatiivisuuden kehä on aikaansaanut sen, että näitä ihmisiä vältellään. Toivotaan viimeiseen asti, ettei osuta samaan näyttelyyn. Kehässä jos osuu samaan luokkaan, voi valmistautua siihen että juostaan joko koiran tai esittäjän päälle ”vahingossa” – tai vähintäänkin sätitään ääneen jotakin asiaa jonka toinen esittäjä tai jopa tuomari on tehnyt. Annetaan kaikin tavoin muiden tuntea nahoissaan mitättömyytensä.
Yhdistystoiminnassa tarvitaan tekijöitä, ihmisiä jotka eivät ota toimihenkilöpaikkaa saadakseen ”sulan hattuunsa” vaan siksi, että rakastavat harrastamaansa rotua tai koiraharrastusta niin paljon, että haluavat antaa työpanoksensa asian eteen. Säännöllisin välein nämä ihmiset ”lynkataan” tehtävistään, koska on joukko jonka mielestä he osaavat hoitaa asiat paremmin. Usein nämä jotka haluavat valtaa vallan vuoksi, ovat juuri niitä jotka käyttävät valtaansa väärin. Omaksi edukseen tai muiden haitaksi. Ihan vaan koska voivat. Se suuri työmäärä voi sitten tulla yllätyksenä, ja asioiden hoito voi olla niin ja näin.
Ja ”sokerina pohjalla” (oikeesti mäskinä sangossa) haluan mainita vielä sen joukon, jotka pitävät itseään niin mahtavina, että vain heidän ajatustapansa, heidän koiransa ovat parasta A-luokkaa. Kaikki muut ovat roskajoukkoa ja heidän koiransa rakkeja joita ei pitäisi koskaan käyttää jalostukseen. Ei siinä mitään, mutta sitten on joitakin joilla isopyörä heittää niin rutkasti, että ryhtyvät kiusaamaan. Lähettämällä nimettömiä maileja, soittamalla nimettömiä soittoja – jotka todellakin pahoittavat vastaanottajan mielen pitkäksi aikaa. Nämä ihmiset eivät kykene empatiaan, eivät näe tekojensa seurauksia. En todellakaan voi kuin sääliä, ja ihmetellä millainen on tämmöiseen kykenevän ihmisen ajatusmaailma. Viha ja pahat ajatukset syövät ihmistä sisältäpäin, tekevät ontoksi.
Sinällään jännä ilmiö että tällä roskajoukolla joka kiusaa muita, on usein oma palveluskuntansa, alamaiset jotka kannattavat näitä ilkeitäkin tekoja. Eivät kyseenalaista ja vain toteavat että eivät kaikki ihmiset tule toimeen keskenään. Herätkää.
Koirat ovat ihania olentoja, jotka tekevät elämästä paljon rikkaampaa. Koiraharrastuksen myötä on saanut paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa jaetaan elämän iloja ja suruja. Miten hartaasti onkaan pakko toivoa että kaikki harrastajat opettelisivat kunnioittamaan muita, opettelisivat näkemään hyvää muiden koirissa ja heidän jalostusvalinnoissaan. Opettelisivat nauttimaan yhteisestä hienosta harrastuksestamme ja kukistaisivat sisäisen pirunsa. Elämme vain kerran.
lauantai 28. tammikuuta 2017
”Aikuinen koira etsii kotia”
Tämä on asia jossa soisi asenteiden muuttuvan. Miksi ihmeessä ihmisiä arvostellaan siitä, että he etsivät uuden kodin sellaiselle koiralle, joka ei sopeudu laumaan tai tarvitsee erilaiset elinolot kun mitä sille pystyy tarjoamaan?
On käsittämätöntä että monella koiraihmisellä on asenteena se, että ”ei haluta että koira joutuu kiertolaiseksi”. Klisee jota hoetaan silloinkin kun kyseessä olisi vasta koiran toinen tai kolmas koti. Samojen ihmisten mielestä on kuitenkin ok rahdata suomeen koiria muista maista, olosuhteista joista kukaan ei tiedä mitään – aiempia koteja on voinut olla vaikka viisi, eikä koiran terveydentilasta ja kokemuksista ole juurikaan tietoa.
Valtaosa suomalaisista koirankasvattajista on kotikasvattajia, joten koiralauman kokoa säätelee aikaresurssien lisäksi tila. Miten voi jatkaa kasvatustyötään jos koko koiralauma on ”maskotteja” ja vanhuksia? Sijoituskoirien avulla voi kyllä jatkaa kasvatustyötä, mutta mielestäni koiran luonteen syvällinen tunteminen vaatii sen kanssa asumista – sama koskee jossakin määrin perusterveyteen liittyviä asioita.
Itselläni on vahva tunneside koiriini, mutta silti järki voi sanoa toisinaan että tälle koiralle olisi viisaampaa etsiä uusi koti, jossa se saisi enemmän huomiota – ja saisi elää rauhallisemmissa oloissa kuin mitä isossa koiralaumassa.
Kokonaan oma lukunsa on sitten koirien väliset valtasuhteet. Jos laumassa on kaksi koiraa, jotka eivät tule toimeen keskenään, voi arkielämä olla pakoilua ja kyräilyä. Mieti haluaisitko itse elää niin että koko ajan hiukan pelottaisi? Myös laumassa oleva riidanhaastaja tai yliseksuaalinen koira voi olla ihan kiva koira joissakin muissa olosuhteissa, laumassa missä on vaikka vain pari koirakaveria.
On myös ihmisiä jotka ajattelevat että koirani rakastaa vain minua, eikä voi elää onnellisena missään muualla. Eikä kukaan muu tarjoaisi sille niin hyvää hoitoa kuin minä. Väärin. Valtaosa koirista sopeutuu uusiin olosuhteisiin helposti, kunhan olosuhteet ovat hyvät ja rakastavat!
Joten toivoisin että kaikki besserwisserit löysentäisivät hiukan pipoaan! Koira voi elää onnellisen loppuelämän vaikka vaihtaisikin kotia. Ne ovat sopeutuvaisia, ja saadessaan rakkautta ja hyvää hoitoa sopeutuvat muuttuvaan tilanteeseen.
Meille tämä aihe on tullut omakohtaiseksi jo monta kertaa. Essin kohdalla pohdiskelin tilannetta useita kuukausia, ennen kuin ryhdyin toimiin. Näitä asioita pitää miettiä. Lisäksi haluan muistuttaa siitäkin että meidän koiraihmisten pitäisi joskus – edes joskus – miettiä myös itseämme. Jos jokin laumassa oleva koira tekee elämän raskaaksi ja vaikeaksi, pitää miettiä mitä asialle tekee. Oma terveys ja hyvinvointi ovat myös tärkeitä asioita – jokaisesta päivästä pitää voida nauttia, aika on rajallista!
Joten lämmin kiitos kaikille jotka ovat tarjonneet kodin pentuiän ohittaineille koirille - ja yhtäläinen kiitos teille, jotka ymmärtävät ajatella tämän asian eri puolia – tuomitsematta muiden päätöksiä!
On käsittämätöntä että monella koiraihmisellä on asenteena se, että ”ei haluta että koira joutuu kiertolaiseksi”. Klisee jota hoetaan silloinkin kun kyseessä olisi vasta koiran toinen tai kolmas koti. Samojen ihmisten mielestä on kuitenkin ok rahdata suomeen koiria muista maista, olosuhteista joista kukaan ei tiedä mitään – aiempia koteja on voinut olla vaikka viisi, eikä koiran terveydentilasta ja kokemuksista ole juurikaan tietoa.
Valtaosa suomalaisista koirankasvattajista on kotikasvattajia, joten koiralauman kokoa säätelee aikaresurssien lisäksi tila. Miten voi jatkaa kasvatustyötään jos koko koiralauma on ”maskotteja” ja vanhuksia? Sijoituskoirien avulla voi kyllä jatkaa kasvatustyötä, mutta mielestäni koiran luonteen syvällinen tunteminen vaatii sen kanssa asumista – sama koskee jossakin määrin perusterveyteen liittyviä asioita.
Itselläni on vahva tunneside koiriini, mutta silti järki voi sanoa toisinaan että tälle koiralle olisi viisaampaa etsiä uusi koti, jossa se saisi enemmän huomiota – ja saisi elää rauhallisemmissa oloissa kuin mitä isossa koiralaumassa.
Kokonaan oma lukunsa on sitten koirien väliset valtasuhteet. Jos laumassa on kaksi koiraa, jotka eivät tule toimeen keskenään, voi arkielämä olla pakoilua ja kyräilyä. Mieti haluaisitko itse elää niin että koko ajan hiukan pelottaisi? Myös laumassa oleva riidanhaastaja tai yliseksuaalinen koira voi olla ihan kiva koira joissakin muissa olosuhteissa, laumassa missä on vaikka vain pari koirakaveria.
On myös ihmisiä jotka ajattelevat että koirani rakastaa vain minua, eikä voi elää onnellisena missään muualla. Eikä kukaan muu tarjoaisi sille niin hyvää hoitoa kuin minä. Väärin. Valtaosa koirista sopeutuu uusiin olosuhteisiin helposti, kunhan olosuhteet ovat hyvät ja rakastavat!
Joten toivoisin että kaikki besserwisserit löysentäisivät hiukan pipoaan! Koira voi elää onnellisen loppuelämän vaikka vaihtaisikin kotia. Ne ovat sopeutuvaisia, ja saadessaan rakkautta ja hyvää hoitoa sopeutuvat muuttuvaan tilanteeseen.
Meille tämä aihe on tullut omakohtaiseksi jo monta kertaa. Essin kohdalla pohdiskelin tilannetta useita kuukausia, ennen kuin ryhdyin toimiin. Näitä asioita pitää miettiä. Lisäksi haluan muistuttaa siitäkin että meidän koiraihmisten pitäisi joskus – edes joskus – miettiä myös itseämme. Jos jokin laumassa oleva koira tekee elämän raskaaksi ja vaikeaksi, pitää miettiä mitä asialle tekee. Oma terveys ja hyvinvointi ovat myös tärkeitä asioita – jokaisesta päivästä pitää voida nauttia, aika on rajallista!
Joten lämmin kiitos kaikille jotka ovat tarjonneet kodin pentuiän ohittaineille koirille - ja yhtäläinen kiitos teille, jotka ymmärtävät ajatella tämän asian eri puolia – tuomitsematta muiden päätöksiä!
torstai 19. tammikuuta 2017
Tarkennus edelliseen päivitykseen
Koska koiramaailma on PALJON oudompi kuin valtaosa osaa kuvitellakaan, tarkennetaan nyt vielä, syy siihen ettei meidän kevätpentueet onnistuneet EI OLLUT UROKSISSA.
Ihan uskomatonta minkälaisiin tekoihin jotkut ovat valmiita, vahingoittaakseen toisia tai heidän mainettaan. Sairasta!
Ihan uskomatonta minkälaisiin tekoihin jotkut ovat valmiita, vahingoittaakseen toisia tai heidän mainettaan. Sairasta!
Aina ei saa mitä tilaa
Koirankasvatuksen ylä- ja alamäet ovat toki tulleet tutuiksi, kun historia koirankasvattajana ylettyy jo kolmannelle vuosikymmenelle. Epäonnistua voi monin eri tavoin. Ikävimpiä ovat tietenkin ne tilanteet jolloin koiran terveys tai henki ovat vaarassa.
Nyt ei ole sellainen tilanne, mutta on silti myönnettävä että tappiotunnelma karvastelee kurkkua tätäkin kirjoittaessa. Tämä erä on siis hävitty.
Haaveilimme että pitkän tauon jälkeen saisimme viimein aikaiseksi colliepentueita tänä keväänä. Ensin piti tietenkin jännittää sitä, saavatko nuoret narttumme Namu ja Typy terveystutkimuksista riittävän hyvät tulokset, jotta jalostuskäyttöä voi alkaa tosissaan suunnitella. Onneksi näin kävi, molemmilla silmät terveet, kyynärät 0/0 ja Namun lonkat A/A ja Typyn B/B. Tämän jälkeen voi huokaista pitkästi ja syvään.
Koko kasvatusurani ajan olen välillä joutunut kamppailemaan hedelmällisyysongelmien kanssa. Toki myös muiden ongelmien, jos joku nyt ihmettelee tuota lausetta! Minulla on ollut narttuja jolla ei tule juoksuja, juoksuväli on tuhottoman pitkä, juoksut ovat heikkoja, niin heikkoja ettei astutus meinaa onnistua. On ollut kohtuun kuolleita pentueita, muumioina syntyneitä pentuja, vain hiukan yli satagrammaisina syntyneitä pentuja, joiden ensimmäiset kolme vuorokautta ovat todella kriittistä aikaa. Vuosien mittaan olen pannut merkille että juuri nämä nartut joiden juoksu on hiukan "heikko" ja hormonien aiheuttama turvotus juoksuaikoina pienempää, ovat niitä joille tulee jossakin vaiheessa kohtutulehdus tai "märkäkohtu".
Koirat lajina saavat isoja pentueita, siksi kuolleisuus on normaalia, tutkimusten mukaan n.15%. Joten välillä pentuja syntyy kuolleena ja kuolee melko pian syntymän jälkeen. Se on luonnon laki. Mutta kaikki edellä kuvaamani ei ole suuressa mittakaavassa ihan normaalia. Collie on lisäksi sen kokoluokan koira, että keskimääräisen pentuekoon tulisi olla enemmän kuin 5. Ja tämä asia todellakin kertoo myös rodun tilasta kokonaisuudessaan!
En millään kykene muistamaan montako kertaa olen astuttanut narttuni niin, ettei pentuetta ole tullut. Aika monta. Ajellut muutamia tuhansia kilometrejä siinä pimeässä putkessa, minkä maamme luonto ajo-olosuhteiksi luo. Uskonut, toivonut ja tehnyt parhaani. Ja silti epäonnistunut. Toki syitä astutuksen epäonnistumiseen voi olla monia, ja usein ne ovat myös meidän viisaiden ihmisten aiheuttamia. Koiran lisääntymisfysiologia on monimutkaista - mutta silti olen sitä mieltä että kaiken pitäisi sujua helposti!
Toki ennen pitkää alkoi tajuntaan hiipiä ajatus että asialle pitää tehdä jotakin, ja olen matkan varrella koittanut tehdä yhdistelmiä jotka olisivat ulkosiitosyhdistelmiä, joista saisi niitä kaikkia hyviä ominaisuuksia jotka ovat degeneroitumisen vastakohtia: iso syntymäpaino, elinvoimaisuus, terveys ja lisääntymiskyky.
Vaikea sanoa kuinka moni colliekasvattaja tulee tämän lukemaan, mutta siitä huolimatta tiedän jo lopputuloksen: valtaosa kertoo ettei hänellä ITSELLÄÄN ole koskaan ollut vastaavia ongelmia. Että nämä ongelmat johtuvat kasvattajasta / sukulinjasta / koirasta. Tosi hienoa jos tämä olisikin totta, mutta veikkaampa vain että ongelma on laaja-alaisempi.
Jos olisin lopettanut kasvatustyön, olisin tehnyt sen jo yli kymmenen vuotta sitten. Joten nyt ei voi kuin jatkaa.
Onneksi näillä nartuillani nyt sentään on kunnolliset juoksut, joten toivoa tulevaisuuteen on. Nyt on aika tehdä suunnitelmia ja varasuunnitelmia. Eiköhän niitä colliepentuja tänä vuonna aikaansaada!
sunnuntai 8. tammikuuta 2017
Testausta talvisäässä
Nyt on vierähtänyt tosiaan se n. 2,5 vuotta kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogia, joten pikkasen on taas opettelua. Katsotaan miten onnistuu! Kävin oikein ulkonakin katsomassa olisiko mitään filmaattista näkyvissä. En tavallisesti ole kauhean negatiivinen, mutta pakko on nyt kyllä kaikille talvenihanuudenhehkuttajille todeta, että joo, talvi on hetkittäin hienoa. Silloin kun aurinko paistaa, ja sattuu olemaan aikaa katsella sitä lämpimästä ikkunan takaa. Pakkasessa vaan jäätyy, ja jos liikkuu hiukankaan reippaammin, hengitys salpautuu. Jos liikkuu hitaammin, tuntuu että varpaat ja sormet ja naamanahka irtoaa.
Mutta joo, vetäisin jalkaani vuorelliset miesten saappaat, ja yöpuvun päälle aamutakin ja otin kameran ja menin ulos katsomaan mitä kuvaisin että saisin tämän testipäivityksen tehtyä. Tiaisia pyöri aidan takana, mutta enhän mä nyt niitä saanut ruudulle. Kunhan piipittivät ja vaihtoivat paikkaa heti kun tähtäsin.
Luonto näytti talvisen kauniilta (niin kai kuuluu sanoa) - eli siis oli täysin väritöntä ja maisema valoton ja harmaa.
Siis ihan oikeesti. Jos talvella kuvaa luontoa, tavallisesti kuvataan valoisaan aikaan jota on 5 tuntia...luonto näyttää juuri tuolta 98% ajasta. Ne hienot kuvat, joissa lumi kimmeltää koivun oksilla, ja taustalla taivas on oranssin-vaaleanpunaisen-vihertävä, ovat niitä kuvia joilla turistit houkutellaan katsomaan maamme hienoa talvea! Tässä on todellisuus.
Oli pihalla kyllä jotakin ihanaa myös, tällä kertaa pihalla oli vain Rölli, kun tyttölauma halusi hetki sitten jo sisälle. Rölli on maailman suloisin ja ihanin colliepoika.
Mutta joo, vetäisin jalkaani vuorelliset miesten saappaat, ja yöpuvun päälle aamutakin ja otin kameran ja menin ulos katsomaan mitä kuvaisin että saisin tämän testipäivityksen tehtyä. Tiaisia pyöri aidan takana, mutta enhän mä nyt niitä saanut ruudulle. Kunhan piipittivät ja vaihtoivat paikkaa heti kun tähtäsin.
Luonto näytti talvisen kauniilta (niin kai kuuluu sanoa) - eli siis oli täysin väritöntä ja maisema valoton ja harmaa.
Siis ihan oikeesti. Jos talvella kuvaa luontoa, tavallisesti kuvataan valoisaan aikaan jota on 5 tuntia...luonto näyttää juuri tuolta 98% ajasta. Ne hienot kuvat, joissa lumi kimmeltää koivun oksilla, ja taustalla taivas on oranssin-vaaleanpunaisen-vihertävä, ovat niitä kuvia joilla turistit houkutellaan katsomaan maamme hienoa talvea! Tässä on todellisuus.
Oli pihalla kyllä jotakin ihanaa myös, tällä kertaa pihalla oli vain Rölli, kun tyttölauma halusi hetki sitten jo sisälle. Rölli on maailman suloisin ja ihanin colliepoika.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)