Tässä blogissa voit seurata Scottail kennelin pitkäkarvaisten collieiden ja pitkäkarvaisten kaniinimäyräkoirien elämää tekstein ja kuvin - ja välillä myös ehkä ihan muuta!
Tämä on jo vanha blogi, ensimmäinen kirjoitus on toukokuulta 2010, kun meidän ensimmäinen kaniinimäykkypentue syntyi. Silloin kirjoittaja oli maailman hurmaavin mäykkytyttö Pepsi.
Paljon kaikenlaista on tapahtunut niin meille ihmisille kuin koirillekin, Pepsi jätti blogin kirjoittamisen tyttärelleen Pinkille testamentissaan 2013. Pink ei ole ollut kovin ahkera kirjoittaja, katsotaan miten tilanne muuttuu kun sen tytär Mimi muutti takaisin meille. Blogi on ollut tauolla nyt yli 2,5 vuotta, mutta kävijöitä silti riittää.
Otetaanpa nyt uusi alku, kirjoittaminen on mukavaa, valokuvaaminen myös. Tässä voi sulavasti yhdistää molemmat harrastukset!
lauantai 17. kesäkuuta 2017
Koiraharrastajien todellinen roskajoukko
Haluan nyt avautua asiasta joka on painanut mieltä vuosikausia. Totta on että me ihmiset olemme kovin erilaisia, ja se on elämän rikkaus. Aina ei ole kuitenkaan mahdollista ymmärtää sitä suurta määrää vihaa, mitä jotkut ihmiset kokevat toisia kohtaan. Itse en anna ikinä vihan tunteille valtaa. En siis pysty käsittämään koko asiaa täydellisesti, siis sitä, että on ihmisiä jotka tuntevat niin suuria vihan tunteita, että ryhtyvät toimiin vahingoittaakseen toisia. En todellakaan väitä että pitäisin kaikista ihmisistä, se ei liene tavoitekaan – mutta ihmisiä voi kunnioittaa ja arvostaa, ja mikäli heidän läsnäolonsa ahdistaa, voi aina kävellä päinvastaiseen suuntaan!
Viime vuosien aikana on lähipiirissäni tapahtunut monia asioita, joita voi selittää sanalla ”kiusaaminen”. Aikuiset ihmiset laukovat näyttelyissä isoon ääneen herjauksia toisista ihmisistä, tai heidän koiristaan. Itsekin todellakin arvioin ja jopa arvostelen aina näkemiäni koiria, sehän on keino oppia, ja omassa tapauksessani myös keino opettaa tyttärelleni rotumääritelmää mahdollisimman hyvin. Se on aivoihin jo tässä ajassa melkoisen hyvin iskostunut. Tarkoitukseni ei kuitenkaan koskaan ole se, että puhuisin niin isoon ääneen että muutkin sen kuulisivat. Mutta tällaisia ihmisiä on! Koskaan heillä ei ole mitään hyvää sanottavaa muista kuin omista koiristaan, tai lähisukulaisista. Tämä negatiivisuuden kehä on aikaansaanut sen, että näitä ihmisiä vältellään. Toivotaan viimeiseen asti, ettei osuta samaan näyttelyyn. Kehässä jos osuu samaan luokkaan, voi valmistautua siihen että juostaan joko koiran tai esittäjän päälle ”vahingossa” – tai vähintäänkin sätitään ääneen jotakin asiaa jonka toinen esittäjä tai jopa tuomari on tehnyt. Annetaan kaikin tavoin muiden tuntea nahoissaan mitättömyytensä.
Yhdistystoiminnassa tarvitaan tekijöitä, ihmisiä jotka eivät ota toimihenkilöpaikkaa saadakseen ”sulan hattuunsa” vaan siksi, että rakastavat harrastamaansa rotua tai koiraharrastusta niin paljon, että haluavat antaa työpanoksensa asian eteen. Säännöllisin välein nämä ihmiset ”lynkataan” tehtävistään, koska on joukko jonka mielestä he osaavat hoitaa asiat paremmin. Usein nämä jotka haluavat valtaa vallan vuoksi, ovat juuri niitä jotka käyttävät valtaansa väärin. Omaksi edukseen tai muiden haitaksi. Ihan vaan koska voivat. Se suuri työmäärä voi sitten tulla yllätyksenä, ja asioiden hoito voi olla niin ja näin.
Ja ”sokerina pohjalla” (oikeesti mäskinä sangossa) haluan mainita vielä sen joukon, jotka pitävät itseään niin mahtavina, että vain heidän ajatustapansa, heidän koiransa ovat parasta A-luokkaa. Kaikki muut ovat roskajoukkoa ja heidän koiransa rakkeja joita ei pitäisi koskaan käyttää jalostukseen. Ei siinä mitään, mutta sitten on joitakin joilla isopyörä heittää niin rutkasti, että ryhtyvät kiusaamaan. Lähettämällä nimettömiä maileja, soittamalla nimettömiä soittoja – jotka todellakin pahoittavat vastaanottajan mielen pitkäksi aikaa. Nämä ihmiset eivät kykene empatiaan, eivät näe tekojensa seurauksia. En todellakaan voi kuin sääliä, ja ihmetellä millainen on tämmöiseen kykenevän ihmisen ajatusmaailma. Viha ja pahat ajatukset syövät ihmistä sisältäpäin, tekevät ontoksi.
Sinällään jännä ilmiö että tällä roskajoukolla joka kiusaa muita, on usein oma palveluskuntansa, alamaiset jotka kannattavat näitä ilkeitäkin tekoja. Eivät kyseenalaista ja vain toteavat että eivät kaikki ihmiset tule toimeen keskenään. Herätkää.
Koirat ovat ihania olentoja, jotka tekevät elämästä paljon rikkaampaa. Koiraharrastuksen myötä on saanut paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa jaetaan elämän iloja ja suruja. Miten hartaasti onkaan pakko toivoa että kaikki harrastajat opettelisivat kunnioittamaan muita, opettelisivat näkemään hyvää muiden koirissa ja heidän jalostusvalinnoissaan. Opettelisivat nauttimaan yhteisestä hienosta harrastuksestamme ja kukistaisivat sisäisen pirunsa. Elämme vain kerran.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti