Tässä blogissa voit seurata Scottail kennelin pitkäkarvaisten collieiden ja pitkäkarvaisten kaniinimäyräkoirien elämää tekstein ja kuvin - ja välillä myös ehkä ihan muuta!

Tämä on jo vanha blogi, ensimmäinen kirjoitus on toukokuulta 2010, kun meidän ensimmäinen kaniinimäykkypentue syntyi. Silloin kirjoittaja oli maailman hurmaavin mäykkytyttö Pepsi.

Paljon kaikenlaista on tapahtunut niin meille ihmisille kuin koirillekin, Pepsi jätti blogin kirjoittamisen tyttärelleen Pinkille testamentissaan 2013. Pink ei ole ollut kovin ahkera kirjoittaja, katsotaan miten tilanne muuttuu kun sen tytär Mimi muutti takaisin meille. Blogi on ollut tauolla nyt yli 2,5 vuotta, mutta kävijöitä silti riittää.

Otetaanpa nyt uusi alku, kirjoittaminen on mukavaa, valokuvaaminen myös. Tässä voi sulavasti yhdistää molemmat harrastukset!



torstai 8. joulukuuta 2011

Unohda pilviset päivät

Photobucket

Unohda pilviset päivät,
mutta älä aurinkoisia tunteja.

Unohda hetket ikävät,
mutta älä hetkiä voitettuja.

Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia.

Unohda epäonni joka täytyi kohdata,
mutta älä aikaa jolloin onni alkoi potkia.

Unohda päivät jotka olet ollut yksin,
mutta älä kohtaamaasi hymyilevää kulkijaa.

Unohda suunnitelmat jotka eivät toimineet,
mutta älä koskaan unohda kantaa mielessäsi unelmaa.


Tämä vuosi on ollut meille ja monelle muullekin läheiselle huono vuosi. Lama, median paukuttamat uutiset ja yleinen asenne maailmanmenoon on monella ihmisellä heittänyt kyllä niin yli äyräiden että tätä on hetkittäin vaikea käsittää. Sen olen kuitenkin matkan varrella oppinut, että en enää yritäkään kestää - ei tarvitse. Käännän selkäni ja jatkan matkaa - en tarvitse elämääni ihmisiä joiden maailma on aina ja vain pelkästään kärsimysnäytelmää.

Tällä en tarkoita sitä, että elämä olisi kenellekään meistä pelkkää auringonpaistetta - no ei todellakaan. Ja tottakai kaikilla on joskus synkät hetkensä, pimeät putket joiden läpi pitää mennä, uskoen että valoa vielä joskus näkyy. Pahasta olosta huolimatta on rajansa sillä, miten ihminen voi toista kohdella. Itsekkyys, narsismi ja oman edun tavoittelu ovat valitettavan yleisiä ominaisuuksia tänä päivänä - ja niistä yhteiskunta myös ihmisiä palkitsee (sekä taloudellisesti että arvostusta antaen). Oma maailmani on yksinkertaisempi - ja toivon sen sellaisena pysyvän.

Meillä on mennyt kasvatustoiminnassa moni asia pieleen, kolme pentuehaavetta jäi haaveiksi, Viivin pentue kutistui lopulta vain kahteen henkiinjääneeseen - tosin upeaan - pentuun. Nyt on pakko sitten vielä kertoa että kaksi noista pieleenmenneistä pentueista meni pieleen siksi, etteivät astutukset oikein onnistuneet. Eli ei sen kummempaa syytä, neitseellinen sikiäminen ei oikein onnistu koirillakaan.

Leuka rintaan, ja kohti uusia pettymyksiä. Hehee, no joka tapauksessa uutta yritystä on ilmassa jälleen. Taloon on odotettavissa mäykynpentuja. Mutta näissä asioissa on parempi olla nuolaisematta ennenkuin tipahtaa. Kerron viimeistään joulun tienoilla tarkemmin, toivon mukaan hyviä uutisia!

lauantai 26. marraskuuta 2011

R-pentue syntyi 25.11.2011

R-pentue

Scottail Inez, eli Viivi synnytti upean pentueen - kolme hienon väristä sinistä, joista yksi tyttö ja kaksi poikaa.

Pentujen isä on C.I.B FIN & SE & LV & EE MVA V-07 HeW-10 EEJV-06 LVV-07 KANGASVUOKON SPENCER tai PMJV-09 PMV-09 KANGASVUOKON STANLEY. Kaksoisastutuksen tuloksena syntynyt pentue DNA-testataan ennen rekisteröintiä. Kummallakaan em. uroksista ei ole vielä jälkeläisiä.

Nyt ei voi muuta kuin hymyillä, parempaa ei oikein osaisi toivoa!

tiistai 15. marraskuuta 2011

Olet mitä syöt!

Photobucket

Viime kuukaudet olen tiiviisti lukenut monenmoista ihmisten ravitsemuksesta. Tai onhan tuo kiinnostus ollut olemassa jo ihan nuoruudesta asti, mutta nyt olen taas tarttunut useampaankin kirjaan ja kahlaillut nettiä läpi. Sangen mielenkiintoista kuinka maapallon valtavaa ihmismassaa koitetaan ruokkia niin että kaikki saisivat vatsansa täyteen mahdollisimman helposti – että tietyt tahot pystyisivät käärimään tästä mahdollisimman suuret voitot. Lopputulos on se, että valtaosa länsimaailman lapsista saa energiansa pääosin sokerilimsasta, makeisista, sipseistä, hampurilaisista, pitsoista ja ranskanperunoista. Loistavaa!

Jotenkin salaperäisesti diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit – sekä erilaiset ruuansulatukseen liittyvät tilat ovat nousseet ongelmaksi, täsmälleen samalla aikataululla, kuin yllämainittu ”ravinto”. Mutta ei hätää, nyt saadaan sitten suuret taloudelliset tuotot myös mm.kolesterolilääkkeiden ja diabeteksen hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden myynnistä – ja erinäiset tahot myös siitä, että ihmiset koittavat taistella ylipainoa vastaan.

Meillä ei ole kovin paljoa koskaan syöty eineksiä . Jotenkin automaattisesti ne ovat tuntuneet ankealta vaihtoehdolta, niin ravitsemuksellisesti kuin kulinaarisestikin ajatellen. Tämän ajatustavan mukaisesti meillä myös koirat ovat aina saaneet enemmän tai vähemmän myös ”oikeaa” ruokaa.

Hiilihydraattien syöminen suuressa määrin on varsin uusi ilmiö ihmiskunnan historiassa – ja samoin koirien. Koirien ruuan valmistaminen on huomattavasti edullisempaa niin, että siihen käytetään kaikki mahdollinen ”jätehiilihydraatti” mitä saadaan – esim. panimoteollisuuden viljajätettä, joka voi olla joskus varsin huonolaatuista. Vaikka ruoka olisi hyvälaatuisistakin aineista valmistettu, on usein siitä todella suuri osa hiilihydraatteja. Lisäksi kaikki muutkin ainesosat ovat pitkälle käsiteltyjä – jauhettu, kuumennettu, säilötty jne. Ovatkos ne sitä koiran alkuperäistä ruokaa? Sitä johon niiden elimistö on sopeutunut? Eivät, vaan yliprosessoitua moskaa – sitä samaa mitä ihmisillekin syötetään.

Koirilla on nykyisin monenlaisia luustosairauksia, kehityshäiriöitä ja aineenvaihdunnallisia sairauksia – sekä kasvaimia. Mistäpä tietäisi mikä osuus näistä on ravinnon aiheuttamaa? Varmaa ainakin on että hyvin suuri osa, nimittäin näiden ongelmien räjähdysmäinen lisääntyminen osuu jälleen samaan ajankohtaan, kuin koirien ruokinta muuttui teollisemmaksi. Aivan sama ilmiö kuin ihmisillä! Eikö kellojen pitäisi soida?

Olen kuullut kellojen soiton. Ja tällä hetkellä kuulen soiton niin lujaa, että uskallan jopa tämän kirjoituksen blogiini laittaa. Lukijakunta ei ole valtava, mutta kuitenkin uskon että muutamalle saattaa antaa ajatuksen siemenen.
Huonontuneen talouteni vuoksi syötin jonkin aikaa koirilleni J&V ruokaa. Näennäisesti ruoka oli ok, koirat söivät sitä ja aluksi ei ongelmia näkynyt. Sitten turkkien kiilto alkoi kadota, colliet menettivät kunnon turkin, ja mäykyt aloittivat erittäin epämiellyttävän tavan, p…n maistelun! YÖKKK. Ne eivät ehkä olleet kuulleet lausetta ”olet mitä syöt”. Kerroin sen niille!

Yksinkertainen syy tähän ikävään toimintaan oli joidenkin ravintoaineiden puute, sekä se, että ruoka ei sulanut kunnolla. Se haisi ruualle vielä kertaalleen syötynä. Aika pian sitten totesin, että halpa muona saa jäädä kauppoihin. Siirryin takaisin joitakin vuosia sitten käyttämääni Golden Eagle ruokaan. Ruokasarjassa on riittävä valikoima jotta jokaiselle löytyy sopiva – ja lisäksi myös kunnollinen penturuoka, mikä kasvattajan näkökulmasta on myös tärkeä valintakriteeri.

Olen jälleen kerran myös alkanut toteuttaa eräänlaista omaa versiotani barffauksesta. Kokonaan kuivamuonasta en haluakaan päästä eroon, sillä ne ovat erittäin käteviä matkoilla, ja muissakin tilanteissa kun tarvitaan nopeaa ja helppoa tapaa ruokkia.

Koirieni ruoka alkaa nyt sisältää enenevässä määrin kananmunia, öljyyn säilöttyjä sardiineja, porkkanasurvosta, kookosrasvaa ja –öljyä, voita, kalaöljyä – sekä tietysti naudanmahaa. Myös raa´at kalkkunan- ja broilerinlihat (jauhettu luineen ja rustoineen), hevonen, poro ym. lihat vaihtelevasti, mitä sattuu edullisesti saamaan.

Jos kiinnostuit, lisätietoa:

Skansen diet

Lempimuona-niminen nettikauppa, joka toimittaa tilaukset kotiin

PS. Ja jos tämä herätti miettimään myös omaa ravintoasi, käy lukemassa muutama asia vaikkapa lääkäri Antti Heikkilän sivuilta täältä.

torstai 27. lokakuuta 2011

Mukavia uutisia

Photobucket

Tänään kuulin mukavia uutisia, mutta vielä en kerro minkälaisia! Sen voin paljastaa että pentuihin ne liittyvät. Niin vaikeaa ja yllätyksellistä on kasvatustyö, etten uskalla iloita ennenkuin pennut ovat muutaman viikon sisällä maailmassa, ja voivat hyvin. Mutta nyt on jo pieni lupa unelmoida klassisen kauniista, kivaluonteisista sinisistä ja trikeistä pennuista. Ja sukutaulu on sellainen, että hykerryttää ihan.

Syksy olisikin ankea ilman näitä unelmia!

tiistai 20. syyskuuta 2011

Scottail Primadonna sai SERTIN!

Photobucket

Pimun turkki alkoi uhkaavasti pudota jo syyskuun alussa. Alusvilla irtosi paksuna levynä, ja alkoi matkansa kohti karvojen kärkeä. Annoin koko porukalle käskyn olla suuremmalti pöllyttämättä koiraa, ja ehdottoman harjauskiellon. Näyttelypäivän lähestyessä Nooran ilme vaihteli epätoivosta harmistukseen kun turkkia putoili vyötärön kohdalta paloina. Noora oli jo sitä mieltä että koko näyttely on pakko jättää väliin.

Pidin kuitenkin pääni, rahat ovat vähissä, joten päätin että Hyvinkäälle mennään kun kerran ilmoittautuminen on maksettu. Tiesin että tuomari on sellainen että näkee koiran, ja sen hyvät ominaisuudet karvan määrästä riippumatta. Niinpä sitten leikkasimme koiran kynnet ja tassukarvat, trimmasimme korvia ja näyttelypävän aamuna Noora pesi koiran valkoiset kohdat. Piilotimme harjaamattoman koiran kehän laidalla aika pian häkkkiin. Edellisen luokan ollessa kehässä otimme sumupullon ja karstasimme turkin pinnan siloiseksi. Ystävät kyllä tirskuivat kehän laidalla kun katselivat Pimun ampiaisvyötäröä ja karvatupsuja jotka lentelivät koirasta kun se hiukan ravautti itseään tai tunki itsensä ihmisten syliin halattavaksi.

Onneksi mentiin, sillä Pimu voitti nuortenluokan, sai SA:n ja eteni paras narttu luokkaan asti. Kehässä oli viisi koiraa ja ylltäyin kun sitä ei "kätelty ulos" vaan sai jäädä. Jäikin ihan loppuun asti, ja tuomari vielä sanoi että tämä koira olisi voittanut, jos olisi ollut paremmassa turkissa. Eli tulos oli paras narttu kisan toinen, ja onneksemme serti siirtyi Pimulle. Kuva on otettu juuri sillä hetkellä kun Noora tajusi että kakkostilasta huolimatta sinivalkoinen ruusuke on tulossa käteen! Pimu kyllä rehellisesti sanoen ON ihana :-)

Kasvatustyön raskaus ja ilo

Photobucket

Kuvassa näkyy kolme sukupolvea Scottail-narttuja. Vasemmalla Scottail Miss You, keskellä sen emän emä Scottail Gipsy Gal ja oikealla ensimmäisen emä Scottail Inez. Tarvitaan melkoinen määrä työtä, että päästään tähän. Enkä tarkoita pelkästään mopin varressa roikkumista, terveystytkimuksia ja muita tuloksia. Vuosien pitkäjänteisyyttä. Tarvitaan iso määrä ajatustyötä. Se on juuri se, mikä tekee tästä harrastuksesta mielenkiintoisen. Suhtaudun jalostusvalintoihin suurella tunteella - uskon intuitioon. Häpeämättä tunnustan että olen sitä mieltä että tällainen on mahdollista vasta sen jälkeen kun tuntee rodun perinpohjin - sekä myös oman jalostusmateriaalinsa. Järki ja tieto on pohjalla...säätelemässä intuitiota.

Jalostustyön kannalta tämä syksy on vilkkain mitä on tähän mennessä ollut. Monen eri tekijän vuoksi on nyt ajankohtaista suunnitella monta eri yhdistelmää. Toki kun elävistä eläimistä on kyse, on väistämätöntä että kaikki nämä unelmat eivät toteudu. Mutta jollei yritä, ei varmasti saa tulosta.

Raskainta kasvatustyössä ovat kasvattien omistajat. Alan ymmärtää sitä yhä kasvavaa kasvattajien joukkoa, jotka myyvät kasvattinsa vain ja ehdottomasti vain kotikoiriksi. Osa ihmisistä kun ei kestä sitä että koira ei olekaan täydellinen posliinikoira - josta ei tutkimuksissa virheitä löydy - ja joka ei olekaan ulkomuodoltaan täydellinen - tai luonteeltaan. Jotkut tässä vaiheessa unohtavat täysin sen tosiseikan että koiran kasvuympäristö vaikuttaa suuresti siihen, millainen koirasta tulee niin luonteeltaan, ulkonäöltään kuin terveydeltäänkin. Nämä täydellisyysvaatimukset ajavat kasvattajat tilanteeseen, että olisi kaikkein viisainta kasvattaa vain se määrä koiria, jotka voi pitää itse. No toki jokaisella on pari luotto-kasvatinomistajaa, jotka ymmärtävät pelin hengen - ja auttavat toimimalla koirien esiintuonnissa ja lainaavat koiria jalostuskäyttöön.

Nyt on unelmissa pikku-mäykkyjä...sinisiä...trikkejä...ja myös soopeleita collieita. Jokainen yhdistelmä sellaisia, joista ei voi todeta muuta kuin hykerryttävän mielenkiintoista katsoa mitä tuleman pitää!

lauantai 20. elokuuta 2011

ACP-klubin katselmus, Kuopio 5.-6.8.2011

Photobucket

Kuvassa vasemmalta katselmuksen BIS Kangasvuokon Gordon ja VSP Scottail Inez. Taustalla englantilaiset tuomarimme, molemmat kasvattajia, Maxine Mellish (kennel Demelewis) ja Miranda Blake (kennel Corydon).

Olimme Nooran kanssa Kuopiossa viikonlopun elokuun alussa. Siellä järjestettiin ACP-klubin epävirallinen colliekatselmus. Kotiin jätimme ainoastaan Janen ja yhden riiseni-hoitokoiran - Lassi ystävällisesti lupasi pitää talon pystyssä ja kotiinjäävät koirat hoidettuna. Niinpä sitten perjantaiaamuna latasimme auton täyteen koiria, mukana niin isot kuin pienet ja köröttelimme kohti pohjoista. Oli todella hassua taas todeta kuinka pitkä maa suomi on: lähtiessä oli niin kuuma, että hiki valui viimeisiä pakkauksia tehdessä. Kun ajelimme ylöspäin, sai hiljalleen kääntää vipua täydeltä jäähdytykseltä miltei täydelle lämmitykselle. Mukana oli aivan liian vähän lämmintä vaatetta, mutta onneksi sentään sadevarusteet olivat mukana.

Katselmuksen järjestää ACP-klubi, eli klubi, joka koostuu kasvattajista ja harrastajista, jotka haluavat edesauttaa collien säilymistä jalona, klassisena, terverakenteisena koirana. Tämä tarkoittaa sitä että koirien tulee yhä edelleen olla sellaisia että ne kykenisivät paimennustyöhön: pitkälinjaisia, hyvin liikkuvia ja turkki liioittelematon ja oikean laatuinen. Klubi on perustettu suomessa, ja ajatuksena on kunnioittaa englannissa jo yli 50 vuotta collieita kasvattaneen Corydon-kennelin jalostuslinjoja. Monet kasvattajat suomessa ovat käyttäneet ko. linjan koiria apuna kasvatustyössään, tai perustaneet oman kasvatustyönsä kokonaan ko. linjan koirille. Omien kasvattieni takana on ko. linjaa enemmän kuin 25% kaikissa muissa pentueissa, paitsi viimeisimmässä.

Katselmuksen ajankohta juuri ennen koulujen alkua, sekä kaukainen sijainti aikaansaivat kuitenkin sen, että paikalle ilmoittautui ainoastaan 3 kpl kasvattejani, omien Moonan ja Pimun lisäksi. Kaikkiaan katselmuksessa oli osallistujia 76 kpl. Kun ilmoitimme Moonan, se oli täydessä turkissaan - joka on oman mittapuuni mukaan paljon - mutta syynä on se, että Moona steriloitiin jo nelisen vuotta sitten, tuon toimenpiteen jälkeen monet nartut kasvattavat valtavan turkin. Ihan maata laahavaa turkkia sillä ei sentään ole, niitäkin toisinaan näkee. Kun katselmuksen aika koitti, oli ihan pakko pestä Moona (se on lähes koko ajan ulkona). Niinpä alusvilla oli 1 cm irti ihosta – ja sen todella huomasi! Myös Olga oli täysin turkiton, Viivi melkein…joten "nättelykunnossa" olivat vain Pimu ja Onni. Tästä huolimatta tuloksena oli kovatasoisen kasvattajaluokkakilpailun 2. sija, osallistujia oli kaikkiaan 7 kpl. Ohessa kuva kasvattajaluokasta (kuva Carl-Johan Kotka), vasemmalta lueteltuna kuvassa ovat: Scottail Primadonna, Fiona, Ocean Queen, Inez ja Othello.

Photobucket

Kasvattajaluokassani on melkoinen kirjo, mitä tulee sukutaulujen ja iän suhteen. Ja toki olisi ollut hienoa saada luokka jossa olisi ollut myös sinisiä ja soopeleita - kun niitä molempia kasvateissani on. Mutta ehkä ensi kerralla! Arvostelu oli loistava, taidan sen tähän laittaa suomennettuna: Erittäin terveesti liikkuva ryhmä, täydelliset etuosat, pitkät askeleet, ihanat ylälinjat, poikkeuksellisen hyvä soopelinarttu, erittäin hyvä ja laadukas ryhmä, kaikki esitetään hyvin.

Noora ja Pimu esiintyivät perjantai-iltana junior handler-kisassa edukseen, ja saivat voittopokaalinsa. Tämä oli suunnitelma a, se toteutui.

Photobucket

Laitan tähän kotipihassa otetun kuvan, josta näkyy mitä muuta Pimu voitti. Leikkimielisistä kisoista se osallistui em. jh-kisan lisäksi rouva ja koira kisaan minun kanssani, sijoitus 3. Pimu voitti "paras pää ja ilme"-kilpailun, ja sijoittui "paras häntä ja liikkeet"-kisassa viidenneksi. Kaikki palkintoesineet eivät toki ole kuvassa, niitä tuli kassikaupalla kotiin! Lisäksi Pimu voitti oman ikäluokkansa!

Photobucket

Photobucket

Laitetaan nyt tämäkin tänne. Näytämme Moonan kanssa melkoisilta möhköfanteilta, mutta totuus on se, että Moona on erittäin hoikassa kunnossa - siksi sen liikkeetkin ovat yhä niin lennokkaat, vaikka ikää on kohta 10v. Samaa ei voi sanoa tuosta toisesta :-) Joka tapauksessa Moona oli lopulta PN4!

Photobucket

Jymypaukku kerrottakoon viimeisenä. Paras narttu ja VSP oli Scottail Inez, om. Meri Sotaniemi-Kivisilta.

Mukava viikonloppu, tiukkaa kilpailua (omasta mielestäni parempi taso kuin ikinä näyttelyissä...). Kauniita koiria joista valtaosa liikkui loistavasti. Siinä saa collierodun ystävä sellaista sielunravintoa että hymyilyttää viikkotolkulla! Lisäksi tapahtuman henki oli erittäin mukava ja leppoisa. Nyt on jälleen monia unelmia kypsymässä ajatuksissa tuleville vuosille.

PS. Tämä on PEPSIN blogi, joka tuossa tuijottaa minua happamana, kun olen laittanut tänne sivutolkulla colliejuttuja ja kuvia! Ja tämän lisäksi UNOHDIN mainita että Pepsi osallistui ACP-tapahtumassa Nooran kanssa "perheen muunrotuinen koira"-kilpailuun, ja sijoittui neljänneksi! Siellä se mennä viipotti nokka pystyssä pinkinvärinen sadetakki päällään :-)

Long time no see!

Photobucket

Välillä tuntuu että elämä kääntää niskalenkin, siksi ei ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan. Onneksi on tuo hullun positiivinen luonne – katastrofin edelläkin taidan aina löytää asioista huvittavia puolia. Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa jne.

”Käpälämäessä” elämä on sujunut kuten ennenkin. Lämmin kesä ja alkusyksy on ollut etenkin koirille mukavaa, sillä ollaan eletty ovet auki-periaatteella, niin kuin meillä aina, jos sää sallii. Kukin saa mennä ja tulla mielensä mukaan. (No, tunnustan, että ihan kuumimpina päivinä koirat olivat kyllä monta tuntia sisällä nauttimassa jäähdytyksestä, ja ovet kiinni.)

Etenkin mäyräkoiramme ottavat ilon irti – peuhaavat pihalla, jonka jälkeen tulevat taukoa viettämään sänkyyni peiton alle. Ja sitten minä kiltisti vaihdan ja pesen petivaatteitani. Näille myyrille kun ei auta edes sängynpeite – kyllä ne sen alle osaavat mönkiä. Kuka sitä nyt ilman peittoa nukkuisi! Siivoamista todella riittää. Olen joskus ollut todella tarkka siisteyden suhteen, oman mielenterveyden vuoksi on ollut pakko hiukan hellittää kun talossa on lähes kymmenpäinen koiralauma. Kaiken lisäksi olen vakaasti sitä mieltä että koirien pitää saada viettää koiranelämää, peuhata pihalla, kantaa keppejä, kaivaa monttuja jne. Steriilisti elävät kaupunkikoirat ovat minusta hiukan säälittäviä. Niinpä sitten välillä mietin miksi käsivarret ovat kipeät…kunnes tajuan että kädet ovat välillä lähes kasvaneet kiinni imuriin ja moppiin. Olisi kyllä kiva jos tässä meidän kartanossa (heh) olisi jokin pieni länsisiipi jossa olisi hiukan koiratiloja. En tarkoita että haluaisin eristää koirat meistä ihmisistä – vaan sitä että olisi huone, johon laittaa märät rapaiset koirat huollettavaksi ja kuivumaan ennen minun lakanoihini päästämistä. Pitäisi varmaan lotota!

Paljon on tapahtunut sitten viime päivityksen. Kaikkea en aio kerrata, mutta joitakin asioita. Elämä on jälleen opettanut ja pistänyt pohtimaan asioita. Olen kasvattanut pk collieita jo muutaman sukupolven –aika moni tunnustaa että rodun keskuudessa on tietynlaisia luonneongelmia. Rodun populaatio on iso, joten yleistäminen ei kuitenkaan tee oikeutta yksilöille. Mutta itse olen kokenut että näinä vuosina olen monta kertaa joutunut tekemään myönnytyksiä ulkonäön kustannuksella, kun olen yrittänyt parantaa luonneominaisuuksia. Olen asiassa myös edennyt, muuten talossa ei olisi ainuttakaan ko. rotuista koiraa enää! Collie on älykäs ja herkästi asioita vaistoava koira – mutta väärissä olosuhteissa siitä tulee koiran irvikuva. Kuten on asian laita monen muunkin rodun kohdalla.

Tärkein asia mitä voin toivoa rodusta riippumatta kaikkien kasvattieni kohdalla on se, että niitä kohdeltaisiin johdonmukaisesti, pakottamatta, ja niille tarjottaisiin paljon hyviä kokemuksia ensimmäisen elinvuoden aikana. Positiivisuudella pääsee niin pitkälle koirien kanssa – ja tämä ei tarkoita sitä, että kurin pitäisi olla löyhää! Ja koira pitäisi ottaa monesti mukaan näkemään että maailmassa on muutakin kuin ne omat neljä seinää, oma piha ja omat ihmiset. Onko pelkästään koiran (ja kasvattajan) vika jollei koira sitten osaa käyttäytyä tilanteen tullen, vaikkapa näyttelyssä?

Tyrannimainen tiukkuus koiran kanssa on minusta joskus paikallaan, mutta VAIN silloin jos on varmaa että koira ymmärtää mitä siltä odotetaan. Kuinka surullista on nähdä kun koiraa pakotetaan ilman että sillä olisi hajuakaan siitä, mitä sitä vaaditaan tekemään tai olemaan tekemättä. Rohkaiseminen, innostaminen ja oikealla hetkellä palkitseminen tuottavat taatusti nopeammin tuloksen – ja lisäksi silloin koiran luottamusta ei menetetä! Ja kun tarkasti miettii tämä ihan sama pätee myös meihin ihmisiin, isoihin ja pieniin! Se siitä asiasta – tällä kertaa.

Ollaan käyty muutamassa näyttelyssä, en enää edes muista kaikkia missä...mitään ihmeellisiä ei ole tullut tulokseksi. Semmoista tasaista. Kävimme myös Pärnussa Eestin puolella parissa näyttelyssä lomamatkalla. Pink sai sieltä ERIn, kun tuomarina oli suomalainen Paula Heikkinen-Lehkonen. Tuolla reissulla Pink käyttäytyi kehässä suht ok, mutta on kuitenkin nyt melkoisessa murrosiässä ja saattaa temppuilla ihan olan takaa, sen takia tulokset ovat olleet välillä pieniä pettymyksiä. Nyt ollaan päätetty että antaa neidin kasvaa luonteeltaan tassujensa kokoiseksi - ja esitellään sille maailmaa pikku hiljaa. Meni se murrosikä mammaltaankin ohi! Porin int näyttelyssä Pink sai EHn, mikä oli tavoitteenakin - antoi käsitellä itseään ok, mutta oli liikuttaessa hiukan lentoon lähdössä. Koira on kaunis joten harmittaa että ei ole saanut ansaitsemiaan tuloksia. Itse olen hyvin tyytyväinen siihen että Noora on ollut jo useamman vuoden kiinnostunut junior handler -toiminnasta. Lukenut paljon aiheesta, käynyt kursseja ja leirejä, osallistunut kilpailuihin ja harjoitellut lukemattoman tuntimäärän. Nyt kun mukaan on saatu myös rauhallisuus on lopputuloksena se, etten itse enää mielelläni kehään mene, koska Noora tekee sen niin paljon paremmin. Koirahommelit ovat kuitenkin siitä kivoja, että aina voi oppia lisää ja kun on nöyrä mieli, voi edetä vaikka kuinka pitkälle. Myös siitä olen iloinen, että Noora käsittelee koiria kauniisti - ei revi, riuhdo tai tiuski niille. On niin surullista katsottavaa kun joskus näkee esittäjän tällaista tekevän - etenkin jos kyseessä on kokematon koira. Toki tämäkin on makuasia, eli tyylejä on yhtä monta kuin lyylejä - itse en omaa koiraani tällaiselle esittäjälle kuitenkaan koskaan antaisi.

Ja sokerina pohjalla Pimun kuva, eli Scottail Primadonna, kotipihalla elokuussa 2011. Panta harmillisesti nostaa niskakarvat ylös, mutta näkyypä tämän koiran tasapaino tästä kuvasta.

Photobucket

PS. Tuossa alussa olevassa kuvassa Pink relaa näyttelytuolissa istuvan mamin sylissä. Ihan selvää, miksi noissa tuoleissa on "mukinpidike"!

torstai 14. heinäkuuta 2011

Peurapäivä

Kamerani on kiertämässä jossakin päin kotosuomea, joten kuvia ei tällä kertaa ole. Aamulla otin pakastimesta sulamaan peuransorkan, ja pakkasin metsäkassini. Ihan omalla huumorillani tähän on valittu semmoinen kukallinen söpö kassi - jos vaikka joku metsästysintoilija sattuisi näkemään :-)

Photobucket

Löysinkin viime syksyisen kuvan noista meidän jälkiharjoitusvarusteista. Tuossa on meidän "erähenkinen" kassi, muovipussi missä on pyykkipojat joissa on värikkäät muovinauhat (jäljen merkkaamiseen), sekä jälkinaru. Syksyllä ostettiin semmoinen kunnollinen neon-oranssi jälkiliina joka ei sotkeudu ja näkyy hyvin. Kuvassa näkyy musta nailoninen liina, joka ei ole yhtä hyvä.

Jonkin ajan haahuiltuani pakkasin sitten autoon kaikki 4 mäykkyä. Ajoin muutaman kilometrin rauhalliseen metsään, missä oli sopivaa hämäläismaastoa. Eli metsän pohjalla sammaleisia päänkokoisia kiviä, risukkoa ja varpuja. Perfekt.

Ensin tein jäljen Zerolle, jolla on ikää huimat 10 viikkoa. Aloitin auton perästä katsoen vasemmalta, jaoin maaston mielessäni sektoreihin että jokaiselle jää "puhdas" kohta ja itse pääsen mahdollisimman helpolla.

Zeron jälki oli tietty sille ensimmäinen, joten pituutta sille tein huimat kymmenkunta metriä ja se oli suora ja helppokulkuinen. Tosin tuollainen limsapullonkokoinen otus on aika pieni sananjalkojenkin seassa. Zero ei tietysti tajunnut yhtään mitä ollaan tekemässä, mutta kyllä se lopulta painoi kuononsa maahan ja alkoi haistella! Edettiin jälkeä pitkin muutama metri ilman apuja, ja lopussa oli sorkka marja-ämpärissä. Zero tykkäsi hajusta kovasti, hiukan kyllä jännitti mutta alkoi sitten syödä sorkkaa, kehuin toki kovasti koko ajan!

Sitten oli vuorossa Pinkin jälki, sille tein myös täysin suoran jäljen, ehkä 15-20 metriä. Maasto oli myös helppoa, pikkuisen heinäistä. Pink oli mukana syksyllä varmaankin parissa harjoituksessa, joten tajusi heti mitä pitää tehdä. Oli hauskan näköistä katsoa sen menoa, kun se koko ajan temperamenttisesti huiski häntäänsä! Ei tuottanut mitään vaikeutta tämä jälki sille - tajusin että olisi pitänyt vaan uskoa paremmin sen kykyihin ja tehdä heti vaikeampi. Mutta toisaalta, nyt saatiin onnistuminen, ensi kerralla sitten haukataan isompi pala.

Sitten oli vuorossa Vichy, joka on ollut viime vuonna pari kertaa harjoittelemassa. Vichy oli järjettömän innoissaan ylipäänsä siitä, että nyt tehdään jotakin. Alku tuhraantui liikaan intoon. Mutta kun sitten sain sen tajuamaan että ollaan jälkeä ajamassa, se selvitti kaarevapäisen jäljen lopun ihan kivasti ja tarrasi sorkkaan hyvin. Tämän koiran kanssa ongelmana tulee olemaan putki, se ei todellakaan tunne oloaan turvalliseksi suljetussa tilassa. Ämpärikin selvästi kiusasi sitä.

Viimeisenä oli sitten vuorossa Pepsi, jolle tein heti muutaman kymmenen metrin jäljen jossa oli 90 asteen kulma. Pepsi todella tiesi mitä ollaan tekemässä ja oli hillittömän iloinen, ajoi jäljen edellissyksyä suuremmalla vauhdilla ja selvitti kulmankin tosi nopeasti. Autolle päin mennessä Pepsi selkeästi leijui ylpeyttään!

Harjoitus oli nyt semmoinen alkutunnustelu, että mitä tässä kannattaisi tehdä. Helpoin taitaisi olla Pink - pitää tehdä muutama hyvä harjoitus ja sitten suunnitella pääsisikö kokeilemaan oikeaa putkea johonkin. Ja sitten tähtäimeen PIKA-koe ennen talven tuloa - tai ainakin ennen lumen tuloa.

Vichyn kanssa pitäisi tehdä hiukan tynnyri/putki/ämpäriharjoituksia. Kovin ääniherkkiä ei kukaan näistä ollut, sillä sattuipa niin, että Pirkkalan lennoston Hornetit olivat juuri palaamassa kentälle, ja ylittivät meidät aika läheltä Pinkin ja Vichyn suorituksen aikana. Niin läheltä että ruuvit ja mutterit pystyi laskemaan :-)

Oli tavallaan hassua että kun olimme vajaan kilometrin päässä kotoa, peura hyppäsi tielle auton edessä. Siitä se pomppi pitkin rypsipeltoa tietämättä että auto on täynnä vaarallisia peurakoiria!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Helle turrutti aivot, nyt pientä toimintaa havaittavissa!

10 heinäkuu 2011

Kesä on ollut aika ...öh... kesäinen. Moni suhtautuu hyvin aggressiivisesti siihen, jos sanoo että on ikävää kun on näin kuuma. Itse olen sitä mieltä, että on aika itsekästä sanoa että on kivaa kun on hellettä - jos siitä sattuu itse nauttimaan. Valtaosa kuitenkin kärsii - eikä vähiten eläimet! Nyt kun kelit muuttuivat, on sadellut silloin tällöin, ja on viilennyt, on ihanaa katsoa kuinka koirat nauttivat elämästään. Ovat vähintäänkin yhtä helpottuneita kuin pitkän kovan pakkasjakson jälkeen!

Taas on koiramaailmaa ravistellut uusi eläinsuojelutapaus. Koiria huostaanotettu hyvin pienestä asunnosta iso määrä - eläinten pitoon sopimattomista olosuhteista. Miten ihmeessä tämä kuvio jatkuu vuodesta toiseen? Aktiiviharrastajillakin voi homma luisua käsistä - ja mielenterveys- tai päihdeongelmat ovat usein ainakin osasyy tapahtumiin. Se kuitenkin kummastuttaa ettei ko. ihmisten lähipiiri ala reagoida tilanteeseen - ennenkuin tilanne on jo todella sietämätön eläinten kannalta. Surullista.

Tuo kuva tuolla ylhäällä, otimme sen Nooran kanssa pikaisesti yhtenä iltana. Vichy ja poikansa olivat sitä mieltä että kivaa, aletaan leikkiä tässä pöydällä! Kun tämä estettiin, alkoi mäyräkoiramainen mökötys. Lopputuloksena se, että kuvassa Pink ja äitinsä Pepsi istuvat kauniisti ja terhakkaasti, kun taas Zero ja emänsä Vichy leikkivät jalatonta unista mäyräkoiraa. Että tällainen kuva tällä kertaa :-)

torstai 23. kesäkuuta 2011

B-pentueen yhteispotretti

Photobucket

Koska ulkona on kylmä, tuulee ja sataa kaatamalla, otettiin pentueen yhteispotrettikuva keittiön pöydällä. Tässä yksinkertaisessa kuvassa oli myös vaikeusastetta. Ovat aika vikkeliä otuksia jo nämä pikkuiset! Mutta tyytyväinen olen että ryhdyttiin kuitenkin Nooran kanssa toimeen, kun saatiin näin kiva kuva muistoksi!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

B-pentueen mäykyt esittelyssä

Photobucket

Kuvassa kotiin jäävä poika, Scottail Boombox. Vauhtia piisaa :-)

Photobucket

Veljekset kuin ilvekset...Scottail Blackfoot muuttaa Scottail Apachen eli Pablon kaveriksi.

Photobucket

Söpö mutta vauhdikas tyttöpentu Scottail Britney muuttaa maalle ja saa omakseen ison ihmis-, koira- ja eläinlauman!

Photobucket

Nyt on elämä vielä tuttua ja turvallista. Mikään ei ole hauskempaa kuin nurmikolla painiminen mäykkyporukalla.

Photobucket

Aapuaaa! Jäänkö henkiin? Kohta pääsen ainakin karkuun...

Photobucket

Vichy-mamma on ihmeellinen...löysi maasta taas niin hyvältä tuoksuvan paikan, ja siinä me kaikki sitten vuoron perään kieriteltiin. Eikä noi ihmisparat tiedä lainkaan mikä siinä tuoksui!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Pentue 4 vkoa 4 pv esittäytyy

rommi_p

rommi_s

Ylläolevissa kuvissa esittäytyy "käkkäräturkkinen poika" :-)

panta_p

panta_s

Pantapoika. Kunnollista nassukuvaa ei herra suostunut antamaan...haukotutti, halusi peruuttaa pöydältä alas jne. No lisää kuvia napsitaan tulevina viikkoina.

tytto_p

tytto_s

Ja viimeisenä maailman söpöin tyttöpentu. Nyt on virallinen esittely tehty, ja kohta pitää sitten alkaa tehdä päätöksiä nimien suhteen, jotta ei tarvitse näillä hassuilla työnimillä kutsua!

tiistai 31. toukokuuta 2011

Kesä!

Photobucket

Taustalla tyttö, edessä käkkäräpoika. Ilta-aurinko häikäisee silmiä!

Photobucket

Tässä käkkäräpoika koko komeudessaan.

Photobucket

Pantapoika ja edessä tyttö, maailma on niin ihmeellinen!

Photobucket

Välillä oli kermatauko, eli maitotauko...pantapojan masu alkaa täyttyä ja mietityttää jaksaisiko vielä hetken tutkia nurmikkoa?

Photobucket

Sitten alkoi koko porukkaa väsyttää, Vichy käpertyi tytön turvaksi koriin torkuille. Söpöä.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Kermapeppu-kolmikko

Pitäisi ottaa kuvia pentusista, mutta jos nyt odottaisi vielä pari päivää, kun on luvattu ulkoilukelejäkin!

Kermapeppuja ovat koko sakki. Välillä kuppiruoka ei uppoa ei sitten millään, kun emo tarjoilee makeaa, lämmintä, rasvaista ihanaa maitoa!

No, mikäs siinä kun Vichy tuntuu olevan tilanteeseen ihan tyytyväinen - ja pysyy hyvällä ruualla imetyskunnossa. Ongelma lienee pääosin minun päässäni :-)

lauantai 28. toukokuuta 2011

Halpoja hupeja

Photobucket

Kaivoin tilkku-, nauha- ja nappikokoelmaani, ja aloin askarrella. Idea tällaisista sisustus-sydämistä ei ole omani, taitaa olla aika vanha juttu. Päätin kokeilla miten näiden tekeminen sujuisi, jos veisi kirpparille myyntiin. En ole mikään yltiöromanttinen sisustaja, mutta tämmöinen voisi olla kiva lähellä sänkyä. Siihen voi suihkauttaa hiukan lempituoksuaan.

Tekeminen oli kivaa, tosin nämä ekat eivät nyt ihan "tehtaassa tehdyiltä" näytä - mutta ehkä ei tarvitsekaan. Mukavaa oli, saapa nähdä haluaako tällaisia joku?

perjantai 27. toukokuuta 2011

B-pentueen ruokailusta

Photobucket

Harmillista kun sää on jatkunut tuulisena ja koleana. Ulkoilut ovat olleet lyhyitä hetkiä. Kehitys on kuitenkin tällä viikolla ollut huimaa, sisäloislääkitys ja oikeaan ruokaan tutustuminen on tehty.

Kanto- ja imetysaikana on Vichy saanut kunnollista kalaöljyä, ja sitä on sitten pennuillekin tarjottu nyt ensimmäisten ruoka-annosten lisänä pienenpieniä määriä. Vichy on saanut myös B-vitamiinivalmistetta. Pentujen ekana ruokana on ollut Hill´s pentujen purkkiruoka. Se on helppoa, varmaa ja turvallista, ja on kyllä maistunut hyvin. Ekat maistelut annan avuttomille pennuille yleensä suoraan lusikalla suuhun, jotta tiedän että kaikki saavat osansa. Tämmöistä vauva-lellimistä en kuitenkaan jatka kuin pari päivää, silloin niillä on herännyt jo kova kiinnostus kuppia kohtaan ja ruuan lipittäminen kupistakin alkaa sujua. Aika nestepitoista vaan pitää pikkupentujen ruuan olla, että saavat sen lipitettyä pikkuiseen suuhunsa.

Sylittelyä on harrastettu ja voi kun ne ovat suloisia! Kaikki on muutenkin hyvin. Vichy on edelleen oikea tiikeriemo, ja hoitaa pennut esimerkillisen hienosti.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Eka ulkoilu

Photobucket

Kun painan kuononi syvemmälle, saan paremmin hajun. Mutta en näe. Ai mitenniin näytän naurettavalta?

Photobucket

Onhan ne ihan älyttömän suloisia! Vichyn kolme palleroa, jotka tänään täyttivät tasan kolme viikkoa. Eilen sää oli lämmin ja suloinen, joten pennut pääsivät ekaa kertaa ulos, koko lauman tutkittavaksi. Tuon tyhmän verkon läpi vielä - koska Vichy emo niitä pentuja yhä kovasti vahtii!

Photobucket

Photobucket

Photobucket

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

B-pentue 15 vrk

Pennuilla on kaikki mainiosti, Vichy hoitaa niitä hienosti ja pennut ovat pulskia. Ensimmäisiä askelia otetaan jo ja silmät ovat auki. Voi kun ilmat lämpiäisivät, niin päästäisiin ulos ottamaan kuvia!

Photobucket

Päätimme laittaa toiselle pojista pentupannan, jotta kuvista jälkeenpäinkin erotamme kuka on kuka. Narttu on hiukan vaaleampi, joten sen kyllä tunnistaa joukosta.

Photobucket

Rauman KR näyttely 15.5.2011

Kuluikin päiviä ennenkuin sain aikaiseksi päivittää tänne sunnuntain tuloksia. Syy on yksinkertaisesti se, että viime viikon flunssa upotti kyntensä syvemmälle. Asiaan saattoi hiukan vaikuttaa sekin, että lauantaina näyttelyssä seistiin hyytävän kylmässä vesisateessa, sunnuntaina jäätävässä tuulessa.

Sunnuntai alkoi hiukan huonosti, sillä yksi isomustakoira teki äkkisyöksyn Pinkin luo juuri ennen kehään menoa. Ei tehnyt oikein hyvää se. Pink ei kuitenkaan väistellyt yhtään tuomaria ja antoi tutkia itsensä kiltisti. Liikkuessa sen epävarmuus näkyi selvimmin, se pysähteli ja pälyili ympärilleen katsellen että koska se isomusta tulee uudelleen? Tuomari oli tiukka ja keltainen nauha vilahti käteen Nooralle. Pink sai kuitenkin kovasti kehuja tuomarilta.

Pepsi sitten sai ROPin. Toki voi sanoa ettei ollut paljoa kilpailua. Ei niin, mutta ottaen huomioon sen, minkävärisiä nauhoja ko. tuomari koko päivän jakeli, voi olla iloinen siitä että Pepsi kuitenkin pääsi ryhmäkehään edustamaan pk kaniinimäykkyjä. Pk kääpiömäykyistä tasan yksi sai SA:n, eli ihan kevyesti hyviä arvosteluja ei taaskaan kotimainen tuomari jakanut.

Photobucket

Mäykkyrotukehän jälkeen sitten oli Nooran ja Pimun Junior handler-kisan vuoro. Tällä kertaa esiintyminen sujui aivan hienosti, kumpikaan ei tehnyt paljoa virheitä ja niinpä kotiin tuotiin iso pokaali ja sininen ruusuke!

Photobucket

lauantai 14. toukokuuta 2011

Punainen, vauhdikas ja UPEA

Tosiaan punainen, vauhdikas ja upea on mäykky-B-pentueemme isä, Daks-Veg-As Ferrari Testarossa. Koira on kertakaikkisen upea, ja ihanteellisen kokoinen. Tämä uros on lisäksi voittanut paljon, mm. nappasi ryhmävoiton valtavassa Eurasian näyttelyssä sen jälkeen kun meidän pentue oli jo alullepantu :-)

Täältä löydät kuvia pentueemme isästä, sekä sukutaulun.

Olisi jotenkin erinomaisen sopivaa kunnioittaa pentueen isää, keksimällä näille pennuille B-alkuiset sopivat nimet. Koko joukko on punaisia, ja jos tulevat emäänsä, vauhtia ei tule elämästä puuttumaan! Liian vaatimaton ei saa olla, mutta ensimmäisenä mieleen tuli että tuo narttu voisi olla Scottail Beetle. Siis kuplavolkkari englanniksi...

Hyviä uroksen nimiä olisi valittavaksi monta Barracuda, Bugatti - heti tulee mieleen tulenpunainen menopeli. Ja olisihan noita lisääkin: Bentley, Benz ja Buick. Jos tulee lisää vaihtoehtoja mieleen, niin kertokaahan ideoita tännepäin!

Rauman KR näyttely 14.5.2011

Lauantaina oli colliepäivä, tuomarina ankaraksi liiketuomariksi mielletty Harry Tast. Olikin aluksi hiukan luu kurkussa, kun ensin navigaattori ohjasi meidät hevon kuuseen, ja hiukan myöhässä tulimme kehän laidalle. Ehdimme nähdä että uroksille tuli keltaisia nauhoja ja paras uros - luokkaa ei tullut lainkaan!

Pimu esiintyi hienosti, mitä nyt olisi halunnut halata tuomaria ja antaa muutaman pusun - ja toki olisi ollut kiva leikkiä hiukan kavereiden kanssa myös. Vettä satoi koko ajan...mutta hienosti meni. Pakko myöntää että Pimun tasapainoinen rakenne ja helpot liikkeet ovat omaan makuuni. Onneksi tuomarikin tykkäsi.

Tässä Pimun arvostelu kokonaisuudessaan: Iloisesti esiintyvä 1,5 vuotias nuori narttu, rungossa oikeat mittasuhteet ja tasapainoiset linjat. Puhdaslinjainen pää, kaunis ilme, hyvä huulilinja, kauniisti pyöristynyt kuono, hyvä raajarakenne, pitkä askel, mutta liikkeet vielä kapeat. Niukka kesäturkki. Tulos nuo eri, nuk 1, SA, PN 3.

Ja taas kävi niin että junnukehästä myöhästyttiin hiukan, joten puolen sekunnin mietinnän jälkeen rajattiin litimärkä leirimme autoon ja ajettiin kotiin. Huomenna on uusi päivä :-)

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

B-pentue 9 vuorokautta

Photobucket

Kasvattajan elämä on helppoa, kun on narttu joka hoitaa pennut hyvin. Ensimmäiset viikot pitää huolehtia vain emon hyvinvoinnista, riittävä määrä juotavaa, hyvää ruokaa ja ulkoilua sopivina erinä - ja kaikki sujuu hienosti. Vichy on loistoemo ja pennut saavat hyvän alun elämälleen. Kuva puhukoon puolestaan, pennut ovat hyvinvoivia, pulskia ja kiiltävät niin että silmiä häikäisee. Puhkumme kaikki ylpeyttä ja odotamme sitä, että pääsemme telmimään pikkuisten kanssa pihanurmelle!

maanantai 9. toukokuuta 2011

Tampereen kansainvälinen näyttely 7.5.2011

Päästiin pitkästä aikaa taas näyttelyyn. Lauantaina oli sitten meidän kannalta kaikki mielenkiintoinen: olisi ollut kiva katsoa colliet, mäykyt, pommit ja tietysti Nooran junior handler-kisat. Eli oli pakko tehdä valintoja. Lopputulos oli se, että seilattiin kahden kehän väliä.

Pitkäkarvaisia kaniinimäyräkoiria oli yhteensä 9 kpl, joista kaksi uroksia. Urokset voitti hieno ja voittoisa Yuppi vom Benthener Forst. Mutta toiseksi ylsi meidän Pepsin poika, josta olikin kehittynyt upea uros! Pablo eli oikealta nimeltään Scottail Apache, nappasi näin ekassa näyttelyssään junnuluokkavoiton ja SA:n lisäksi urosten sertin. Pablo käyttäytyi hienosti, mutta tietysti sen tottumattomuus hiukan näkyi esiintymisessä. Noora esitti Pablon ja hyvin ekaksi kerraksi meni. Nooralla alkaa olla jo kokemusta ja pitkäjänteisyyttäkin vaikka koira temppuilisikin. Tämä oli viikonlopun tärkein asia - että saadaan Pablolle kiva tulos!

Pablo tre int

Pablo tre in

Narttuja oli sitten hiukan enemmän. Meri ja Tara kävivät harjoittelemassa, ja mukavasti meni sekin: tuloksena erinomainen, SA ja luokan toinen. Pepsi oli taas niin täynnä vauhtia, että esiintyminen hiukan häiriintyi...mutta kivasti sekin ylsi paras narttu kolmoseksi.

Mäykkykehän jälkeen syöksyimme junior handler kehään, vain kuullaksemme että Noora ei ehdi osallistua enää varsinaiseen jh kisaan. Onneksi Pohjois-Hämeen kennelpiirin mestaruuskisa oli vielä käymättä, joten siihen ehdittiin harjata Pimu kuntoon ja jopa hiukan odotella kehän laidalla. Viime vuonnahan Noora voitti piirinmestaruuden, tänä vuonna taso oli paljon parempi, joten voi olla tosi iloinen, että Noora sijoittui viidenneksi! Ja kun esitettävänä rotuna on pitkäkarvainen collie, on tulokseen syytä olla tyytyväinen, pitkäkarvainen collie ei ole ihan niitä trendikkäimpiä junnurotuja :-)

jh piirinmest 2011

maanantai 2. toukokuuta 2011

Pennut syntyivät, vihdoin!

pieniBpentue0vrk

Kaikki hyvä tehdään aina huolella. Vichykin tähän asiaan uskoi. Meidän muiden mielestä Vichyn pentue olisi voinut syntyä jo pääsiäisenä, mutta vappukin tuli ja meni. No tulipa vietettyä ainakin hyvin rauhallisesti nämä juhlat. Ei oikein uskaltanut suunnitella mitään, eikä lähteä minnekään.

Nyt sitten vapunpäivän ja maanantain välisenä yönä vihdoin alkoi tapahtua. Koska Vichy oli astutettu vain kerran, voidaan helposti laskea että kantoajaksi tuli yli 67 vuorokautta. Edelleen uskon siihen että kantoajan pituus ei riipu pelkästään siitä, mihin aikaan astuminen tapahtuu suhteessa ovulointiin - vaan vaihtelee jonkin verran roduittain ja suvuittain.

Joka tapauksessa, kun tätä kirjoitan, on kello 04.30. Vichy petaa hurjana pentulaatikossaan. H-hetki on lähestymässä. Koko yön olen nukkunut tunnin-puolentoista pätkiä, laittaen kännykän hälyttämään jotta tarkkailen tilannetta. Osan noista "nukkumaväleistä" olen kyllä valvonut, sillä kyljessä kiinni oleva synnytystä valmisteleva koira ei ole ihan paras unilelu. No tuttuun tapaan olen kyllä valmistautunut synnytysyöhön nukkumalla kunnon päiväunet :D

Aamu alkaa valjeta. Homma etenee, vaikkakin hitaasti. Vichyn on vaikea päättää synnyttäisikö sittenkin pentulaatikon asemesta minun sänkyyni. No, lakanat voi ainakin koittaa raapia rikki? Itse käyn välillä makailemassa sängyssä, ja välillä totean että parempi tulla tuijottamaan koneen ruutua, niin koira siirtyy tuonne pentulaatikkoonsa petaamaan.

Tässä vaiheessa aina ketuttaa, kun ei oikein voi auttaa koiraa millään tavoin. Paitsi olemalla kärsivällinen ja rauhallinen. Hiukan kevyttä hierontaakin on kyllä tarjolla hetkinä jolloin nartulle sopii, ja kiireiltänsä ehtii.

Vichy petasi tarmokkaasti koko yön, piti samanlaista ääntä kuin kavereidensa kanssa leikkiessä, eli ärisi ja pörräsi. Välillä hiukan vinkui ja juoksenteli sänkyyn, pentulaatikkoon, huoneen ympäri ja takaisin pentulaatikkoon. Edellisestä synnytyksestä poiketen se tällä kertaa myös oksenteli - syytä tähän en tiedä, sillä iltaruokaansa se ei kyllä koskenutkaan. Eli edelliskertainen synnytys oli "lastenleikkiä" tähän touhuun verrattuna!

Klo 6.20 riehunta loppui ja arvasin että kohta alkaa tapahtua, silti hiukan nukahtelin välillä, siinä mielentilassa kun kuitenkin herää pienimpäänkin ääneen.Tasan klo 7.00 putkahti maailmaan punainen poika, painoltaan 214 grammaa :-) Eli isokokoinen pentu kaniinimäyräkoiralle. Onneksi kuitenkin tuli ihan omin avuin ulos!

Klo 8.05 syntyi punainen tyttö, Vichyn tarkkudella tekemä, paino 214 grammaa! 8.22 syntyi punainen poika, niin vauhdilla että apukätilö melkein säikähti. Syy vauhtiin oli se, että se oli "pieni" eli vain 190 grammaa. Vesiliukumäki oli jo avattu kahden jättipennun toimesta.

Vichyn vatsa oli valtaisa, joten olimme hiukan ihmeissämme että tässäkö kaikki - "vain" kolme pentua. Totuushan on se, että kaniinimäyräkoirat saavat usein 1-2 pennun pentueita. Mutta kun ajattelee näiden pentujen kokoa, se selittänee vatsan suuruuden - jokaisessa pennussa kun olisi riittänyt ainekset pariinkin pentuun.

Kun näitä viimeisiä lauseita kirjoitan on jo illansuu, parit pikku päiväunet on nukuttu. Pennut ovat tyytyväisiä ja hiljaisia, samoin Vichy.

Alussa olevassa kuvassa pennut muutaman tunnin ikäisenä, pojat reunoilla, tyttö keskellä. Ovat ihania!

Seuraava kuva on napattu kuuden maissa ensimmäisenä iltana.

Photobucket