Tässä blogissa voit seurata Scottail kennelin pitkäkarvaisten collieiden ja pitkäkarvaisten kaniinimäyräkoirien elämää tekstein ja kuvin - ja välillä myös ehkä ihan muuta!
Tämä on jo vanha blogi, ensimmäinen kirjoitus on toukokuulta 2010, kun meidän ensimmäinen kaniinimäykkypentue syntyi. Silloin kirjoittaja oli maailman hurmaavin mäykkytyttö Pepsi.
Paljon kaikenlaista on tapahtunut niin meille ihmisille kuin koirillekin, Pepsi jätti blogin kirjoittamisen tyttärelleen Pinkille testamentissaan 2013. Pink ei ole ollut kovin ahkera kirjoittaja, katsotaan miten tilanne muuttuu kun sen tytär Mimi muutti takaisin meille. Blogi on ollut tauolla nyt yli 2,5 vuotta, mutta kävijöitä silti riittää.
Otetaanpa nyt uusi alku, kirjoittaminen on mukavaa, valokuvaaminen myös. Tässä voi sulavasti yhdistää molemmat harrastukset!
lauantai 20. elokuuta 2011
ACP-klubin katselmus, Kuopio 5.-6.8.2011
Kuvassa vasemmalta katselmuksen BIS Kangasvuokon Gordon ja VSP Scottail Inez. Taustalla englantilaiset tuomarimme, molemmat kasvattajia, Maxine Mellish (kennel Demelewis) ja Miranda Blake (kennel Corydon).
Olimme Nooran kanssa Kuopiossa viikonlopun elokuun alussa. Siellä järjestettiin ACP-klubin epävirallinen colliekatselmus. Kotiin jätimme ainoastaan Janen ja yhden riiseni-hoitokoiran - Lassi ystävällisesti lupasi pitää talon pystyssä ja kotiinjäävät koirat hoidettuna. Niinpä sitten perjantaiaamuna latasimme auton täyteen koiria, mukana niin isot kuin pienet ja köröttelimme kohti pohjoista. Oli todella hassua taas todeta kuinka pitkä maa suomi on: lähtiessä oli niin kuuma, että hiki valui viimeisiä pakkauksia tehdessä. Kun ajelimme ylöspäin, sai hiljalleen kääntää vipua täydeltä jäähdytykseltä miltei täydelle lämmitykselle. Mukana oli aivan liian vähän lämmintä vaatetta, mutta onneksi sentään sadevarusteet olivat mukana.
Katselmuksen järjestää ACP-klubi, eli klubi, joka koostuu kasvattajista ja harrastajista, jotka haluavat edesauttaa collien säilymistä jalona, klassisena, terverakenteisena koirana. Tämä tarkoittaa sitä että koirien tulee yhä edelleen olla sellaisia että ne kykenisivät paimennustyöhön: pitkälinjaisia, hyvin liikkuvia ja turkki liioittelematon ja oikean laatuinen. Klubi on perustettu suomessa, ja ajatuksena on kunnioittaa englannissa jo yli 50 vuotta collieita kasvattaneen Corydon-kennelin jalostuslinjoja. Monet kasvattajat suomessa ovat käyttäneet ko. linjan koiria apuna kasvatustyössään, tai perustaneet oman kasvatustyönsä kokonaan ko. linjan koirille. Omien kasvattieni takana on ko. linjaa enemmän kuin 25% kaikissa muissa pentueissa, paitsi viimeisimmässä.
Katselmuksen ajankohta juuri ennen koulujen alkua, sekä kaukainen sijainti aikaansaivat kuitenkin sen, että paikalle ilmoittautui ainoastaan 3 kpl kasvattejani, omien Moonan ja Pimun lisäksi. Kaikkiaan katselmuksessa oli osallistujia 76 kpl. Kun ilmoitimme Moonan, se oli täydessä turkissaan - joka on oman mittapuuni mukaan paljon - mutta syynä on se, että Moona steriloitiin jo nelisen vuotta sitten, tuon toimenpiteen jälkeen monet nartut kasvattavat valtavan turkin. Ihan maata laahavaa turkkia sillä ei sentään ole, niitäkin toisinaan näkee. Kun katselmuksen aika koitti, oli ihan pakko pestä Moona (se on lähes koko ajan ulkona). Niinpä alusvilla oli 1 cm irti ihosta – ja sen todella huomasi! Myös Olga oli täysin turkiton, Viivi melkein…joten "nättelykunnossa" olivat vain Pimu ja Onni. Tästä huolimatta tuloksena oli kovatasoisen kasvattajaluokkakilpailun 2. sija, osallistujia oli kaikkiaan 7 kpl. Ohessa kuva kasvattajaluokasta (kuva Carl-Johan Kotka), vasemmalta lueteltuna kuvassa ovat: Scottail Primadonna, Fiona, Ocean Queen, Inez ja Othello.
Kasvattajaluokassani on melkoinen kirjo, mitä tulee sukutaulujen ja iän suhteen. Ja toki olisi ollut hienoa saada luokka jossa olisi ollut myös sinisiä ja soopeleita - kun niitä molempia kasvateissani on. Mutta ehkä ensi kerralla! Arvostelu oli loistava, taidan sen tähän laittaa suomennettuna: Erittäin terveesti liikkuva ryhmä, täydelliset etuosat, pitkät askeleet, ihanat ylälinjat, poikkeuksellisen hyvä soopelinarttu, erittäin hyvä ja laadukas ryhmä, kaikki esitetään hyvin.
Noora ja Pimu esiintyivät perjantai-iltana junior handler-kisassa edukseen, ja saivat voittopokaalinsa. Tämä oli suunnitelma a, se toteutui.
Laitan tähän kotipihassa otetun kuvan, josta näkyy mitä muuta Pimu voitti. Leikkimielisistä kisoista se osallistui em. jh-kisan lisäksi rouva ja koira kisaan minun kanssani, sijoitus 3. Pimu voitti "paras pää ja ilme"-kilpailun, ja sijoittui "paras häntä ja liikkeet"-kisassa viidenneksi. Kaikki palkintoesineet eivät toki ole kuvassa, niitä tuli kassikaupalla kotiin! Lisäksi Pimu voitti oman ikäluokkansa!
Laitetaan nyt tämäkin tänne. Näytämme Moonan kanssa melkoisilta möhköfanteilta, mutta totuus on se, että Moona on erittäin hoikassa kunnossa - siksi sen liikkeetkin ovat yhä niin lennokkaat, vaikka ikää on kohta 10v. Samaa ei voi sanoa tuosta toisesta :-) Joka tapauksessa Moona oli lopulta PN4!
Jymypaukku kerrottakoon viimeisenä. Paras narttu ja VSP oli Scottail Inez, om. Meri Sotaniemi-Kivisilta.
Mukava viikonloppu, tiukkaa kilpailua (omasta mielestäni parempi taso kuin ikinä näyttelyissä...). Kauniita koiria joista valtaosa liikkui loistavasti. Siinä saa collierodun ystävä sellaista sielunravintoa että hymyilyttää viikkotolkulla! Lisäksi tapahtuman henki oli erittäin mukava ja leppoisa. Nyt on jälleen monia unelmia kypsymässä ajatuksissa tuleville vuosille.
PS. Tämä on PEPSIN blogi, joka tuossa tuijottaa minua happamana, kun olen laittanut tänne sivutolkulla colliejuttuja ja kuvia! Ja tämän lisäksi UNOHDIN mainita että Pepsi osallistui ACP-tapahtumassa Nooran kanssa "perheen muunrotuinen koira"-kilpailuun, ja sijoittui neljänneksi! Siellä se mennä viipotti nokka pystyssä pinkinvärinen sadetakki päällään :-)
Long time no see!
Välillä tuntuu että elämä kääntää niskalenkin, siksi ei ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan. Onneksi on tuo hullun positiivinen luonne – katastrofin edelläkin taidan aina löytää asioista huvittavia puolia. Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa jne.
”Käpälämäessä” elämä on sujunut kuten ennenkin. Lämmin kesä ja alkusyksy on ollut etenkin koirille mukavaa, sillä ollaan eletty ovet auki-periaatteella, niin kuin meillä aina, jos sää sallii. Kukin saa mennä ja tulla mielensä mukaan. (No, tunnustan, että ihan kuumimpina päivinä koirat olivat kyllä monta tuntia sisällä nauttimassa jäähdytyksestä, ja ovet kiinni.)
Etenkin mäyräkoiramme ottavat ilon irti – peuhaavat pihalla, jonka jälkeen tulevat taukoa viettämään sänkyyni peiton alle. Ja sitten minä kiltisti vaihdan ja pesen petivaatteitani. Näille myyrille kun ei auta edes sängynpeite – kyllä ne sen alle osaavat mönkiä. Kuka sitä nyt ilman peittoa nukkuisi! Siivoamista todella riittää. Olen joskus ollut todella tarkka siisteyden suhteen, oman mielenterveyden vuoksi on ollut pakko hiukan hellittää kun talossa on lähes kymmenpäinen koiralauma. Kaiken lisäksi olen vakaasti sitä mieltä että koirien pitää saada viettää koiranelämää, peuhata pihalla, kantaa keppejä, kaivaa monttuja jne. Steriilisti elävät kaupunkikoirat ovat minusta hiukan säälittäviä. Niinpä sitten välillä mietin miksi käsivarret ovat kipeät…kunnes tajuan että kädet ovat välillä lähes kasvaneet kiinni imuriin ja moppiin. Olisi kyllä kiva jos tässä meidän kartanossa (heh) olisi jokin pieni länsisiipi jossa olisi hiukan koiratiloja. En tarkoita että haluaisin eristää koirat meistä ihmisistä – vaan sitä että olisi huone, johon laittaa märät rapaiset koirat huollettavaksi ja kuivumaan ennen minun lakanoihini päästämistä. Pitäisi varmaan lotota!
Paljon on tapahtunut sitten viime päivityksen. Kaikkea en aio kerrata, mutta joitakin asioita. Elämä on jälleen opettanut ja pistänyt pohtimaan asioita. Olen kasvattanut pk collieita jo muutaman sukupolven –aika moni tunnustaa että rodun keskuudessa on tietynlaisia luonneongelmia. Rodun populaatio on iso, joten yleistäminen ei kuitenkaan tee oikeutta yksilöille. Mutta itse olen kokenut että näinä vuosina olen monta kertaa joutunut tekemään myönnytyksiä ulkonäön kustannuksella, kun olen yrittänyt parantaa luonneominaisuuksia. Olen asiassa myös edennyt, muuten talossa ei olisi ainuttakaan ko. rotuista koiraa enää! Collie on älykäs ja herkästi asioita vaistoava koira – mutta väärissä olosuhteissa siitä tulee koiran irvikuva. Kuten on asian laita monen muunkin rodun kohdalla.
Tärkein asia mitä voin toivoa rodusta riippumatta kaikkien kasvattieni kohdalla on se, että niitä kohdeltaisiin johdonmukaisesti, pakottamatta, ja niille tarjottaisiin paljon hyviä kokemuksia ensimmäisen elinvuoden aikana. Positiivisuudella pääsee niin pitkälle koirien kanssa – ja tämä ei tarkoita sitä, että kurin pitäisi olla löyhää! Ja koira pitäisi ottaa monesti mukaan näkemään että maailmassa on muutakin kuin ne omat neljä seinää, oma piha ja omat ihmiset. Onko pelkästään koiran (ja kasvattajan) vika jollei koira sitten osaa käyttäytyä tilanteen tullen, vaikkapa näyttelyssä?
Tyrannimainen tiukkuus koiran kanssa on minusta joskus paikallaan, mutta VAIN silloin jos on varmaa että koira ymmärtää mitä siltä odotetaan. Kuinka surullista on nähdä kun koiraa pakotetaan ilman että sillä olisi hajuakaan siitä, mitä sitä vaaditaan tekemään tai olemaan tekemättä. Rohkaiseminen, innostaminen ja oikealla hetkellä palkitseminen tuottavat taatusti nopeammin tuloksen – ja lisäksi silloin koiran luottamusta ei menetetä! Ja kun tarkasti miettii tämä ihan sama pätee myös meihin ihmisiin, isoihin ja pieniin! Se siitä asiasta – tällä kertaa.
Ollaan käyty muutamassa näyttelyssä, en enää edes muista kaikkia missä...mitään ihmeellisiä ei ole tullut tulokseksi. Semmoista tasaista. Kävimme myös Pärnussa Eestin puolella parissa näyttelyssä lomamatkalla. Pink sai sieltä ERIn, kun tuomarina oli suomalainen Paula Heikkinen-Lehkonen. Tuolla reissulla Pink käyttäytyi kehässä suht ok, mutta on kuitenkin nyt melkoisessa murrosiässä ja saattaa temppuilla ihan olan takaa, sen takia tulokset ovat olleet välillä pieniä pettymyksiä. Nyt ollaan päätetty että antaa neidin kasvaa luonteeltaan tassujensa kokoiseksi - ja esitellään sille maailmaa pikku hiljaa. Meni se murrosikä mammaltaankin ohi! Porin int näyttelyssä Pink sai EHn, mikä oli tavoitteenakin - antoi käsitellä itseään ok, mutta oli liikuttaessa hiukan lentoon lähdössä. Koira on kaunis joten harmittaa että ei ole saanut ansaitsemiaan tuloksia. Itse olen hyvin tyytyväinen siihen että Noora on ollut jo useamman vuoden kiinnostunut junior handler -toiminnasta. Lukenut paljon aiheesta, käynyt kursseja ja leirejä, osallistunut kilpailuihin ja harjoitellut lukemattoman tuntimäärän. Nyt kun mukaan on saatu myös rauhallisuus on lopputuloksena se, etten itse enää mielelläni kehään mene, koska Noora tekee sen niin paljon paremmin. Koirahommelit ovat kuitenkin siitä kivoja, että aina voi oppia lisää ja kun on nöyrä mieli, voi edetä vaikka kuinka pitkälle. Myös siitä olen iloinen, että Noora käsittelee koiria kauniisti - ei revi, riuhdo tai tiuski niille. On niin surullista katsottavaa kun joskus näkee esittäjän tällaista tekevän - etenkin jos kyseessä on kokematon koira. Toki tämäkin on makuasia, eli tyylejä on yhtä monta kuin lyylejä - itse en omaa koiraani tällaiselle esittäjälle kuitenkaan koskaan antaisi.
Ja sokerina pohjalla Pimun kuva, eli Scottail Primadonna, kotipihalla elokuussa 2011. Panta harmillisesti nostaa niskakarvat ylös, mutta näkyypä tämän koiran tasapaino tästä kuvasta.
PS. Tuossa alussa olevassa kuvassa Pink relaa näyttelytuolissa istuvan mamin sylissä. Ihan selvää, miksi noissa tuoleissa on "mukinpidike"!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)