Tässä blogissa voit seurata Scottail kennelin pitkäkarvaisten collieiden ja pitkäkarvaisten kaniinimäyräkoirien elämää tekstein ja kuvin - ja välillä myös ehkä ihan muuta!

Tämä on jo vanha blogi, ensimmäinen kirjoitus on toukokuulta 2010, kun meidän ensimmäinen kaniinimäykkypentue syntyi. Silloin kirjoittaja oli maailman hurmaavin mäykkytyttö Pepsi.

Paljon kaikenlaista on tapahtunut niin meille ihmisille kuin koirillekin, Pepsi jätti blogin kirjoittamisen tyttärelleen Pinkille testamentissaan 2013. Pink ei ole ollut kovin ahkera kirjoittaja, katsotaan miten tilanne muuttuu kun sen tytär Mimi muutti takaisin meille. Blogi on ollut tauolla nyt yli 2,5 vuotta, mutta kävijöitä silti riittää.

Otetaanpa nyt uusi alku, kirjoittaminen on mukavaa, valokuvaaminen myös. Tässä voi sulavasti yhdistää molemmat harrastukset!



sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi alullaan - paljon mukavia asioita odotettavissa!

Photobucket

Pepsin pentuset ovat jo 9 vrk ikäisiä. Kaikki on hienosti, ja se hoitelee pentunsa niin hyvin, että huolet ovat vähissä.

Synnytyksestä en tällä kertaa kirjoittanut tänne isompaa raporttia. Kerrottakoon nyt jälkikäteen että joulun alusviikko meni melkolailla synnytystä odotellen. Alhaalla olevan lämmön, 37.0 nappasin jo maanantai-aamuna, joten "päivystys" alkoi siitä, olisihan synnytys periaatteessa voinut käynnistyä sitten minä päivänä tahansa - mutta entiseen tapaan Pepsi venytti sen perjantaihin, eli joulu aatonaattoon. Kun Pepsi on ihan pienimpiä kaniinimäyräkoiria, normaalikunnossa rinnanympärys on 27 cm, niin voitte uskoa että viimeiset päivät olivat tukalia. Vatsan ympärys oli 47,5 cm. Kuitenkin se käveli, heilutteli häntäänsä ja oli suht oma itsensä. Mitä nyt hengitys hiukan puhisi ja selkeästi ahdisti olotila. Ruoka maittoi ja kaikki oli hyvin, joten sitten vaan odoteltiin. Pitkiä olivat ne päivät (ja yötkin, kun nukuin koiranunta, tilannetta tarkkaillen).

Perjantaiyönä sitten alkoi tapahtua ja klo 6 aamulla alkoi ponnistelut. Samalla kuuntelin radio suomipopin viimeistä aamulypsyä - joten sopivan aamun Pepsi valitsi! Maailmaan saapui kolmessa tunnissa neljä pentua, joista yksi, musta poika oli hengetön - ollut jo jonkin aikaa. Kolme tyttöpentua olivat kuitenkin tosi pirteät ja elinvoimaiset. Kaksi niistä on kauniin mustalaikullisia ja yksi punainen.

Kuvassa pentue on siis jo 9 vrk iässä. Hyvinvoivat pennut - ja Pepsi taas hyvässä kunnossa ja iloinen kuin mikä - joten nyt voi huokaista ja nauttia!

Ai niin, jos olet kiinnostunut näistä pennuista, on tämä pentue Black Sara´s kennelin sijoituspentue - pentutiedustelut suoraan sinne, yhteystiedot löytyvät googlettamalla.

Hyvää vuotta 2012!

torstai 8. joulukuuta 2011

Unohda pilviset päivät

Photobucket

Unohda pilviset päivät,
mutta älä aurinkoisia tunteja.

Unohda hetket ikävät,
mutta älä hetkiä voitettuja.

Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia.

Unohda epäonni joka täytyi kohdata,
mutta älä aikaa jolloin onni alkoi potkia.

Unohda päivät jotka olet ollut yksin,
mutta älä kohtaamaasi hymyilevää kulkijaa.

Unohda suunnitelmat jotka eivät toimineet,
mutta älä koskaan unohda kantaa mielessäsi unelmaa.


Tämä vuosi on ollut meille ja monelle muullekin läheiselle huono vuosi. Lama, median paukuttamat uutiset ja yleinen asenne maailmanmenoon on monella ihmisellä heittänyt kyllä niin yli äyräiden että tätä on hetkittäin vaikea käsittää. Sen olen kuitenkin matkan varrella oppinut, että en enää yritäkään kestää - ei tarvitse. Käännän selkäni ja jatkan matkaa - en tarvitse elämääni ihmisiä joiden maailma on aina ja vain pelkästään kärsimysnäytelmää.

Tällä en tarkoita sitä, että elämä olisi kenellekään meistä pelkkää auringonpaistetta - no ei todellakaan. Ja tottakai kaikilla on joskus synkät hetkensä, pimeät putket joiden läpi pitää mennä, uskoen että valoa vielä joskus näkyy. Pahasta olosta huolimatta on rajansa sillä, miten ihminen voi toista kohdella. Itsekkyys, narsismi ja oman edun tavoittelu ovat valitettavan yleisiä ominaisuuksia tänä päivänä - ja niistä yhteiskunta myös ihmisiä palkitsee (sekä taloudellisesti että arvostusta antaen). Oma maailmani on yksinkertaisempi - ja toivon sen sellaisena pysyvän.

Meillä on mennyt kasvatustoiminnassa moni asia pieleen, kolme pentuehaavetta jäi haaveiksi, Viivin pentue kutistui lopulta vain kahteen henkiinjääneeseen - tosin upeaan - pentuun. Nyt on pakko sitten vielä kertoa että kaksi noista pieleenmenneistä pentueista meni pieleen siksi, etteivät astutukset oikein onnistuneet. Eli ei sen kummempaa syytä, neitseellinen sikiäminen ei oikein onnistu koirillakaan.

Leuka rintaan, ja kohti uusia pettymyksiä. Hehee, no joka tapauksessa uutta yritystä on ilmassa jälleen. Taloon on odotettavissa mäykynpentuja. Mutta näissä asioissa on parempi olla nuolaisematta ennenkuin tipahtaa. Kerron viimeistään joulun tienoilla tarkemmin, toivon mukaan hyviä uutisia!

lauantai 26. marraskuuta 2011

R-pentue syntyi 25.11.2011

R-pentue

Scottail Inez, eli Viivi synnytti upean pentueen - kolme hienon väristä sinistä, joista yksi tyttö ja kaksi poikaa.

Pentujen isä on C.I.B FIN & SE & LV & EE MVA V-07 HeW-10 EEJV-06 LVV-07 KANGASVUOKON SPENCER tai PMJV-09 PMV-09 KANGASVUOKON STANLEY. Kaksoisastutuksen tuloksena syntynyt pentue DNA-testataan ennen rekisteröintiä. Kummallakaan em. uroksista ei ole vielä jälkeläisiä.

Nyt ei voi muuta kuin hymyillä, parempaa ei oikein osaisi toivoa!

tiistai 15. marraskuuta 2011

Olet mitä syöt!

Photobucket

Viime kuukaudet olen tiiviisti lukenut monenmoista ihmisten ravitsemuksesta. Tai onhan tuo kiinnostus ollut olemassa jo ihan nuoruudesta asti, mutta nyt olen taas tarttunut useampaankin kirjaan ja kahlaillut nettiä läpi. Sangen mielenkiintoista kuinka maapallon valtavaa ihmismassaa koitetaan ruokkia niin että kaikki saisivat vatsansa täyteen mahdollisimman helposti – että tietyt tahot pystyisivät käärimään tästä mahdollisimman suuret voitot. Lopputulos on se, että valtaosa länsimaailman lapsista saa energiansa pääosin sokerilimsasta, makeisista, sipseistä, hampurilaisista, pitsoista ja ranskanperunoista. Loistavaa!

Jotenkin salaperäisesti diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit – sekä erilaiset ruuansulatukseen liittyvät tilat ovat nousseet ongelmaksi, täsmälleen samalla aikataululla, kuin yllämainittu ”ravinto”. Mutta ei hätää, nyt saadaan sitten suuret taloudelliset tuotot myös mm.kolesterolilääkkeiden ja diabeteksen hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden myynnistä – ja erinäiset tahot myös siitä, että ihmiset koittavat taistella ylipainoa vastaan.

Meillä ei ole kovin paljoa koskaan syöty eineksiä . Jotenkin automaattisesti ne ovat tuntuneet ankealta vaihtoehdolta, niin ravitsemuksellisesti kuin kulinaarisestikin ajatellen. Tämän ajatustavan mukaisesti meillä myös koirat ovat aina saaneet enemmän tai vähemmän myös ”oikeaa” ruokaa.

Hiilihydraattien syöminen suuressa määrin on varsin uusi ilmiö ihmiskunnan historiassa – ja samoin koirien. Koirien ruuan valmistaminen on huomattavasti edullisempaa niin, että siihen käytetään kaikki mahdollinen ”jätehiilihydraatti” mitä saadaan – esim. panimoteollisuuden viljajätettä, joka voi olla joskus varsin huonolaatuista. Vaikka ruoka olisi hyvälaatuisistakin aineista valmistettu, on usein siitä todella suuri osa hiilihydraatteja. Lisäksi kaikki muutkin ainesosat ovat pitkälle käsiteltyjä – jauhettu, kuumennettu, säilötty jne. Ovatkos ne sitä koiran alkuperäistä ruokaa? Sitä johon niiden elimistö on sopeutunut? Eivät, vaan yliprosessoitua moskaa – sitä samaa mitä ihmisillekin syötetään.

Koirilla on nykyisin monenlaisia luustosairauksia, kehityshäiriöitä ja aineenvaihdunnallisia sairauksia – sekä kasvaimia. Mistäpä tietäisi mikä osuus näistä on ravinnon aiheuttamaa? Varmaa ainakin on että hyvin suuri osa, nimittäin näiden ongelmien räjähdysmäinen lisääntyminen osuu jälleen samaan ajankohtaan, kuin koirien ruokinta muuttui teollisemmaksi. Aivan sama ilmiö kuin ihmisillä! Eikö kellojen pitäisi soida?

Olen kuullut kellojen soiton. Ja tällä hetkellä kuulen soiton niin lujaa, että uskallan jopa tämän kirjoituksen blogiini laittaa. Lukijakunta ei ole valtava, mutta kuitenkin uskon että muutamalle saattaa antaa ajatuksen siemenen.
Huonontuneen talouteni vuoksi syötin jonkin aikaa koirilleni J&V ruokaa. Näennäisesti ruoka oli ok, koirat söivät sitä ja aluksi ei ongelmia näkynyt. Sitten turkkien kiilto alkoi kadota, colliet menettivät kunnon turkin, ja mäykyt aloittivat erittäin epämiellyttävän tavan, p…n maistelun! YÖKKK. Ne eivät ehkä olleet kuulleet lausetta ”olet mitä syöt”. Kerroin sen niille!

Yksinkertainen syy tähän ikävään toimintaan oli joidenkin ravintoaineiden puute, sekä se, että ruoka ei sulanut kunnolla. Se haisi ruualle vielä kertaalleen syötynä. Aika pian sitten totesin, että halpa muona saa jäädä kauppoihin. Siirryin takaisin joitakin vuosia sitten käyttämääni Golden Eagle ruokaan. Ruokasarjassa on riittävä valikoima jotta jokaiselle löytyy sopiva – ja lisäksi myös kunnollinen penturuoka, mikä kasvattajan näkökulmasta on myös tärkeä valintakriteeri.

Olen jälleen kerran myös alkanut toteuttaa eräänlaista omaa versiotani barffauksesta. Kokonaan kuivamuonasta en haluakaan päästä eroon, sillä ne ovat erittäin käteviä matkoilla, ja muissakin tilanteissa kun tarvitaan nopeaa ja helppoa tapaa ruokkia.

Koirieni ruoka alkaa nyt sisältää enenevässä määrin kananmunia, öljyyn säilöttyjä sardiineja, porkkanasurvosta, kookosrasvaa ja –öljyä, voita, kalaöljyä – sekä tietysti naudanmahaa. Myös raa´at kalkkunan- ja broilerinlihat (jauhettu luineen ja rustoineen), hevonen, poro ym. lihat vaihtelevasti, mitä sattuu edullisesti saamaan.

Jos kiinnostuit, lisätietoa:

Skansen diet

Lempimuona-niminen nettikauppa, joka toimittaa tilaukset kotiin

PS. Ja jos tämä herätti miettimään myös omaa ravintoasi, käy lukemassa muutama asia vaikkapa lääkäri Antti Heikkilän sivuilta täältä.

torstai 27. lokakuuta 2011

Mukavia uutisia

Photobucket

Tänään kuulin mukavia uutisia, mutta vielä en kerro minkälaisia! Sen voin paljastaa että pentuihin ne liittyvät. Niin vaikeaa ja yllätyksellistä on kasvatustyö, etten uskalla iloita ennenkuin pennut ovat muutaman viikon sisällä maailmassa, ja voivat hyvin. Mutta nyt on jo pieni lupa unelmoida klassisen kauniista, kivaluonteisista sinisistä ja trikeistä pennuista. Ja sukutaulu on sellainen, että hykerryttää ihan.

Syksy olisikin ankea ilman näitä unelmia!

tiistai 20. syyskuuta 2011

Scottail Primadonna sai SERTIN!

Photobucket

Pimun turkki alkoi uhkaavasti pudota jo syyskuun alussa. Alusvilla irtosi paksuna levynä, ja alkoi matkansa kohti karvojen kärkeä. Annoin koko porukalle käskyn olla suuremmalti pöllyttämättä koiraa, ja ehdottoman harjauskiellon. Näyttelypäivän lähestyessä Nooran ilme vaihteli epätoivosta harmistukseen kun turkkia putoili vyötärön kohdalta paloina. Noora oli jo sitä mieltä että koko näyttely on pakko jättää väliin.

Pidin kuitenkin pääni, rahat ovat vähissä, joten päätin että Hyvinkäälle mennään kun kerran ilmoittautuminen on maksettu. Tiesin että tuomari on sellainen että näkee koiran, ja sen hyvät ominaisuudet karvan määrästä riippumatta. Niinpä sitten leikkasimme koiran kynnet ja tassukarvat, trimmasimme korvia ja näyttelypävän aamuna Noora pesi koiran valkoiset kohdat. Piilotimme harjaamattoman koiran kehän laidalla aika pian häkkkiin. Edellisen luokan ollessa kehässä otimme sumupullon ja karstasimme turkin pinnan siloiseksi. Ystävät kyllä tirskuivat kehän laidalla kun katselivat Pimun ampiaisvyötäröä ja karvatupsuja jotka lentelivät koirasta kun se hiukan ravautti itseään tai tunki itsensä ihmisten syliin halattavaksi.

Onneksi mentiin, sillä Pimu voitti nuortenluokan, sai SA:n ja eteni paras narttu luokkaan asti. Kehässä oli viisi koiraa ja ylltäyin kun sitä ei "kätelty ulos" vaan sai jäädä. Jäikin ihan loppuun asti, ja tuomari vielä sanoi että tämä koira olisi voittanut, jos olisi ollut paremmassa turkissa. Eli tulos oli paras narttu kisan toinen, ja onneksemme serti siirtyi Pimulle. Kuva on otettu juuri sillä hetkellä kun Noora tajusi että kakkostilasta huolimatta sinivalkoinen ruusuke on tulossa käteen! Pimu kyllä rehellisesti sanoen ON ihana :-)

Kasvatustyön raskaus ja ilo

Photobucket

Kuvassa näkyy kolme sukupolvea Scottail-narttuja. Vasemmalla Scottail Miss You, keskellä sen emän emä Scottail Gipsy Gal ja oikealla ensimmäisen emä Scottail Inez. Tarvitaan melkoinen määrä työtä, että päästään tähän. Enkä tarkoita pelkästään mopin varressa roikkumista, terveystytkimuksia ja muita tuloksia. Vuosien pitkäjänteisyyttä. Tarvitaan iso määrä ajatustyötä. Se on juuri se, mikä tekee tästä harrastuksesta mielenkiintoisen. Suhtaudun jalostusvalintoihin suurella tunteella - uskon intuitioon. Häpeämättä tunnustan että olen sitä mieltä että tällainen on mahdollista vasta sen jälkeen kun tuntee rodun perinpohjin - sekä myös oman jalostusmateriaalinsa. Järki ja tieto on pohjalla...säätelemässä intuitiota.

Jalostustyön kannalta tämä syksy on vilkkain mitä on tähän mennessä ollut. Monen eri tekijän vuoksi on nyt ajankohtaista suunnitella monta eri yhdistelmää. Toki kun elävistä eläimistä on kyse, on väistämätöntä että kaikki nämä unelmat eivät toteudu. Mutta jollei yritä, ei varmasti saa tulosta.

Raskainta kasvatustyössä ovat kasvattien omistajat. Alan ymmärtää sitä yhä kasvavaa kasvattajien joukkoa, jotka myyvät kasvattinsa vain ja ehdottomasti vain kotikoiriksi. Osa ihmisistä kun ei kestä sitä että koira ei olekaan täydellinen posliinikoira - josta ei tutkimuksissa virheitä löydy - ja joka ei olekaan ulkomuodoltaan täydellinen - tai luonteeltaan. Jotkut tässä vaiheessa unohtavat täysin sen tosiseikan että koiran kasvuympäristö vaikuttaa suuresti siihen, millainen koirasta tulee niin luonteeltaan, ulkonäöltään kuin terveydeltäänkin. Nämä täydellisyysvaatimukset ajavat kasvattajat tilanteeseen, että olisi kaikkein viisainta kasvattaa vain se määrä koiria, jotka voi pitää itse. No toki jokaisella on pari luotto-kasvatinomistajaa, jotka ymmärtävät pelin hengen - ja auttavat toimimalla koirien esiintuonnissa ja lainaavat koiria jalostuskäyttöön.

Nyt on unelmissa pikku-mäykkyjä...sinisiä...trikkejä...ja myös soopeleita collieita. Jokainen yhdistelmä sellaisia, joista ei voi todeta muuta kuin hykerryttävän mielenkiintoista katsoa mitä tuleman pitää!